Sunnuntai

Syksyn kiireet on tällä haavaa taas ohi ja voi vihdoin rauhoittua vain olemaan ja ihmettelemään, että mitäs seuraavaksi. Vielä kun osui vapaa sunnuntai kohdalle, oli pakko maksimoida nautinto ja tehdä rauhallisen aamun kunniaksi kunnon brunssi. Yksi tämän hetken lemppareistani on Prisman maatilatorilta saatavat Hugs'n Kisses -sämpylät, joissa on ihana sekoitus pähkinöitä ja jotain hedelmiä ja marjoja. Suosittelen maistamaan. Mieskin oppi muuten tänään tekemään oikeaa munakokkelia, jossa maku ja rakenne olivat kummatkin kohdallaan! 

Käsitöiden kohdalta täällä blogissa on viime aikoina ollut aika hiljaista, mikä on johtunut kipeytyneistä käsistäni. Pelkään kehittäneeni jonkinnäköistä rasitusvammaa vasempaan käsivarteen, sillä se kipeytyy neuloessa tai muuta kiinnipitämistä vaativassa tekemisessä. Jouduin siis keksimään jotain muuta sukuun viime maanantaina syntyneille kaksosille ja mikäs sen parempi kuin personoidut bodyt. Esikoisiin panostetaan tyypillisesti kaikki toiveet ja paineet, joten Kekkonen ja Audrey Hepburn sopivat mainiosti pienokaisille esikuviksi. Ja tämän päiväisen tutustumisen perusteella ainakin pieni tyttö tuntui vastaavan haasteeseen pitkine säärineen ja suloisine kasvoineen. Pojalla taas tempperamenttia ja päättäväisyyttä näkyi jo alle viikon vanhana, että eiköhän tuo tuosta kasva kunnon mieheksi.

Syksyn kiireet saivat aikaan myös sen, että palsta oli jäänyt pistämättä talviteloille. Ensimmäisten pakkasten kunniaksi saimme raahattua itsemme tänään tarkastamaan tilanteen ja olihan se juuri sitä, mitä odottikin. Kaikki jäässä. Tässä palsternakkapenkki.

Palsternakat ilmeisesti vain pitävät pikkupakkasesta, niistä pitäisi tulla vain makeampia, mutta ne lantut!!! Osaako kukaan sanoa, tykkääkö lanttu pahaa siitä, että se pääsee jäätymään? Korjattiin koko sato nyt sitten tänään ja illalla keiteltiin soseeksi niin paljon kuin ehdittiin, etteivät ainakaan enempää ehtisi pilaantumaan. Lanttuja tuli yhteensä 25,8 kg (muistutus ensi vuotta varten: istuta lanttua vähemmän!!!) ja se on hieman liikaa yhden kahden hengen talouden tarpeiksi. Istuttaessa oli haave omista lantuista tehdystä lanttulaatikosta jouluna, ei tällaisesta lanttuvyörystä. Pistettiin onneksi vahinko kiertämään ja kaksosten katsomisreissun jälkeen toimitettiin lanttuja pahaa-aavistamattomien ystävien oville.

Maa-artisokkia oli myös pakko nostaa, etteivät ne riehaantuisi ensi vuonna kasvamaan naapurin puolelle asti. Puolen rivin noston jälkeen todettiin, että otetaan loput keväällä maan jälleen sulettua, ja hyvä niin, sillä noitakin tuli yhteensä yli 8 kiloa. Kevääseen jäi jälleen valkosipulin istuttaminen ja kaikki kunnon maankäännöt, vaikka niin oli suunniteltu, että tänä vuonna tehtäisiin ne jo syksyllä. Oli aika haikea olo jättää palsta talviunille, kovasti haluaisi jo päästä taas möyhentämään maata ja aloittamaan uutta kasvukautta.

Arjen luksusta

Pieni mainospala tähän väliin kaikille, jotka Lahden suunnalla liikkuvat: kannattaa pistäytyä Galleria Oyoy:ssa tsekkaamassa näyttely, johon allekirjoittanutkin osallistui!

ARJEN LUKSUSTA Galleria Oyoy:ssa 16.11.-4.12.2011

Arjen luksusta on LAMK:n Muotoilu- ja Taideinstituutin koru- ja esinemuotoilijoiden toteuttama näyttely, jossa tekijät ovat tuoneet esille omia mielikuviaan aiheesta. Pitkälle vietyjen näkökulmien sijaan työt herättävät kysymyksiä ja jopa provosoivat: Missä kulkee turhan ja tarpeellisen raja? Kuinka arvokasta on kiireettömyys? Esitteletkö kerran vuodessa perintöhopeita joulupöydässä, vai koristaisitko arkeasi mieluummin hopeisella tiskiharjalla?

Näyttelyn työt paljastavat tekijöiden henkilökohtaisia ajatuksia arjen rikastamiseen liittyen. Lähtökohtana on herättää pohdintaa juuri arjen merkityksestä. Miten saada enemmän irti välttämättömistä jokapäiväisistä toimista? Esillä on oivaltavia, humoristisia ja kriittisiä töitä toteutettuna pääosin jalometalleista. Yhteisnäyttelyssä esillä myös valokuvauksen osaston Jasmin Rauhan valokuvia, jotka avaavat esineiden käyttötarkoituksen.

Galleria oyoy
Päijänteenkatu 3
Lahti, Finland

Ja niille, jotka Lahteen eivät pääse, joulukuussa näyttely siirtyy pääkaupunkiseudulle. Mutta siitä hieman myöhemmin. ;)

Over the Moon

Meille muutti tänään uusi sohva! Olin jo pari vuotta ihaillut Kasper Nymanin suunnittelemaan Moon-sohvaa ja käynyt sitä monta kertaa ihastelemassa ja istuskelemassa. Ongelmana oli vain se, että se ei miellyttänyt Miehen silmää, joten aikaa kului kumpaakin miellyttävää mallia etsiessä. Sunnuntaina kävikin yllättäen niin, että pistäydyimme jälleen pikaisesti sohvaa myyvässä liikkeessä ja eikös siellä ollut kyseinen kaunotar mielettömän värisellä kankaalla poistomyyntinurkassa reippaassa alennuksessa. Vieläkään en oikein tiedä, miten tässä näin kävi, mutta Mies taisi todeta tilaisuuden tulleen tukkia vaimon suu vähäksi aikaa ja päätti, että otetaan tuo. Ja näin meille tänään kannettiin upouusi jämäkkä sohva vanhan lörpän tilalle.

Vielä pitää hieman jumpata huonekaluja ympäri kämppää, että kaikki jälleen asettuu paikoilleen. Hienoa sohvassa on se, että se on suomalaista tekoa ja muotoilua ja tulee varmasti kestämään pitkään. On ainakin laadukkaamman oloinen kuin entinen. Istuintyynyille on 10 vuoden takuu ja niihin on mahdollista tilata uusia päällisiä, jos tarve on, ja meidän käytöllämme varmaan tulee olemaankin. Yksi sohvan pääkäyttäjistä ei onneksi vielä oikein tajunnut, että kyseessä on sohva, mutta epäilen sen harhaluulon katoavan aika piakkoin.

Nyt kaveri vain nauttii, kun pääsee lököilemään aiemmin kiellossa olleeseen nojatuoliin. Eiköhän tuo ole kuitenkin jo huomenna työpäivän aikana muuttanut taas sinne sohvan nurkkaan asumaan ja niistämään nenäänsä sohvatyynyihin.

Sylvinä Marttojen joukossa

Tänään huipentui mahtava Marttaliiton, Tekstiiliopettajaliiton ja Novitan talvella alkanut isoäidinneliö-tilkkupeittojen maailmanennätystempaus Tuomiokirkon portailla, kun täkit kasattiin yhteen isoksi ennätyspeitoksi. Olimme oman käsityökerhomme Sylvien kanssa virkanneet yhdessä pienen peiton ennätykseen mukaan, joten halusimme ehdottomasti päästä seuraamaan tapahtumaa paikan päälle.

Vaikka olimme kuulleet jo naamakirjan kautta, että peittoja olisi saapunut valtavasti, ei mikään valmistanut meitä näkyyn, joka portailla odotti. Olimme paikalla aamupäivästä, jolloin peittoa vielä kasattiin ja täkkipinoja oli pitkin portaita. Vieressä oli myös rekka, jonka kontissa odotteli vuoroaan valtavat kasat peittoja lisää.

Kaiken kruunasi upea ilma. Sininen taivas ja vielä valkoinen Tuomiokirkko loivat aivan mielettömän taustan värikkäälle tilkkutäkille ja vaikka ei uskoisi sellaisen värikirjon yhteen sopivan, näky oli niin kaunis ja iloinen, että sydäntä lämmittää vielä ja pitkään.

Ehkä tärkeintä ja koskettavinta itselle tässä tapahtumassa oli nähdä, miten paljon ihmiset ovat vielä valmiita uhraamaan aikaansa (ja rahaa myös) yhteiseen hyvään. Koen, että täällä Suomessa ihmisillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia osallistua hyväntekeväisyyteen kuin esimerkeiksi jenkkilässä, tai johtuuko se vain kulttuurieroista, mutta jollain tavalla kaipaisin itse enemmän persoonallisempaa osallistumistapaa kuin pelkkä rahan syytäminen jonkun määrättömän koneiston syvyyksiin. Minun "tärkein" valuuttani on aikani ja osaamiseni ja se, kuinka, kenelle ja mihin niitä jaan. Vaikka tilkkutäkkiprojekti olikin hyvin pieni asia, se tuntui todella hyvältä ja siihen osallistuminen jätti hyvän mielen.

Toivottavasti peitot löytävät hyvät kodit ja niiden mukana välittyy paljon lämpimiä ajatuksia ja välittämistä saajille. Antamisen ilo on ehdottomasti se paras ilo!

On sitten kiirettä pidellyt

Blogi on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle viime aikoina. Monesta asiasta olisi ollut kiva blogata, mutta aika ei vain ole riittänyt. Syy siihen löytyy yllä olevasta kuvasta. Viimeiset pari kuukautta on mennyt siinä paperi- ja byrokratiaviidakossa taistellessa, mitä yrityksen perustaminen on,  mutta viimein ainakin jotain on saatu aikaan. Viidakko ei tosin ole vielä hellittänyt otettaan, vaan on päinvastoin heittänyt tielle pari isompaa ryteikköä, joista par'aikaa yritetään taistella läpi. Yrittäminen tuntuu todellakin olevan kokonaisvaltainen elämän valtaava asia, mitä oli vaikea ennalta käsittää, vaikka siitä niin aina puhutaan elämäntapana. Onneksi on kaksi hienoa yhtiökumppania, joiden kanssa jaksaa puskea.

Kyllä täällä edelleen käsitöitäkin tehdään ja tässä parhaillaan odottelen jännityksellä, onnistuvatko ensimmäiset ilman opettajaa tehdyt macaronet! Mutta niistä sitten paremmalla ajalla lisää.

Kesän keskellä

Kiitokset kaikille korukuvia lähettäneille, niistä oli suuresti apua opinnäytetyössäni. Loppupuristus oli todella kova ja minulla on mennyt melkein kaksi kuukautta siitä palautuessa; vasta eilen sain siivottua työpöytäni, joka oli siis aivan räjähtänyt opparisotkuista. Raporteeraan aiheesta vielä paremmin, kunhan ehdin, mutta kiinnostuneille tässä linkki työhöni. Kaikki ammattikorkeakouluissa tehdyt opinnäytetyöt pitäisi olla vietynä Theseuksen tietokantaan, joten siellä on paljon mielenkiintoista luettavaa, jos joskus on siitä pulaa.

Kesä on mennyt aika hiljaiselolla. Neulominen on jäänyt hieman vähemmälle helteiden takia, vaikkakin olen luonnollisesti aloittanut ainakin kolme neuletta keskeneräisten töiden pinoa kasvattamaan. Palstamme on myös jäänyt hieman vähemmälle hoidolle kuin viime kesänä, mutta sitä ei ainakaan vielä huomaa sadosta. Onneksi on satanut tasaisin väliajoin, niin kastelulaiskuus ei ole rokottanut turhan paljon.

Nyt on jälleen se aika kesästä, kun kaikkea alkaa tulla ja jos viime kesään on luottaminen, salaatteja ja kurpitsoja tunkee kohta korvista. Pitänee pian kaivaa ne viime kesän kesäkurpitsakeitto- ja -kakkureseptit esiin. Nuo kuvassa mollottavat keltaiset ufot olivat tämän kesän uusi kokeilu. Lajike on muistaakseni nimeltään Sunburst ja en voi muuta kuin kehua makua. Menee raakana sellaisenaan salaatissa ja maistuu ihanalta pannulla oliiviöljyssä paistettuna. Ja näyttää antavan satoa aivan valtavia määriä, joten ufot kannattaa poimia mahdollisimman pieninä.

Apua tarvitaan!

Hyvät kanssaneulojat, -askartelijat, Sylvit, Kädenvääntäjät, ystävät, tuttavat, sukulaiset ja muut satunnaiset kävijät!

Apuanne tarvitaan!

Olen siis tällä hetkellä Kansasissa tekemässä korumuotoilun opinnäytetyötäni. Tarkoituksena on tutkia korua veistoksen näkökulmasta ja pohtia, voisiko korua käyttää kodin sisustuksessa muunakin kuin koruna, osana sisustusta ja ihmisen persoonan jatkeena niin kuin se päälläkin on. Osana tätä pohdintaa tarvitsisin kuvia siitä, kuinka ihmiset säilyttävät korujaan. Ja tässä TE tulette kuvaan. ; )

Pyydän kaikkia mitä vilpittömämmin kuvaamaan sen läjän, naulakon, laatikon, lautasen, henkarin tai muun luovan ratkaisun, missä korunne OIKEASTI viettävät aikaansa ja lähettämään kuvan minulle sähköpostilla osoitteeseen [johanna[piste]aarnisalo{ät}gmail[piste]com]. Ja osoite siis kirjoitettuna ilman sulkuja ja muut kuten kuuluu. Kuvan lähettäviltä pyydän samalla oikeutta julkaista kuvan opinnäytetyössäni. Jos haluatte nimenne mainittavan kuvan ottajana, niin liittäkää se jossain muodossa mukaan joko viestiin tai kuvaan.

Omasta kokemuksestani tiedän, että osa koruista on kauniisti korulippaassa visusti lipastossa piilossa, mutta osa on läjässä lautasella olohuoneessa näkyvillä mukamas kauniisti. No ovat ainakin helposti puettavissa vaikkei se niin hyvää koruille tekisikään. Ihailen henkilöitä, jotka ovat rakentaneet koruilleen kauniita lokerikkoja ja koukkuja ja muita ratkaisuita, joissa korut ovat oikeasti näkyvillä ja helposti käytettävissä. Toivoisin, että sekä minunlaiseni läjäilijät että nämä aikaansaavat esteetikot kummatkin uskaltaisivat laittaa kuvia "ratkaisuistaan".

Suurkiitokset kaikille jo etukäteen! Ja eikun takaisin hommiin!

Se on kevät nyt!

Ja kevääseenhän kuuluu ehdottomasti kunnon flunssa. Viime viikko tuli vietettyä tiukasti sängyn pohjalla yrittäen turistaa päästä viimeisimmätkin mehut pihalle. Teki ihmeitä ylävatsalihaksille, mutta muuten aika kurjaa. Todistuksena vatsajumpasta on oikean puoleinen rulla, viikossa turistettu tuollainen jättijumborulla (vasemmalla korkkaamattomana) olemattomiin.

Kun pää oli täynnä räkää, ei sinne mahtunut tietoa eli opparikirjojen lukeminen oli täysin mahdotonta. Onneksi noheva neuloja oli varastoinut lankaa, puikot ja jopa valinnut langalle ohjeen, joten eikun Netflix päälle ja tikuttamaan.

Flunssan aikana valmistui Annis-huivi Louetin Euroflax-pellavalangasta 3,5mm:n eebenpuisilla puikoilla, jotka muuten onnistuin katkaisemaan projektin puolessa välissä. Onneksi päästä katkesi vain noin 3 cm:n mittainen pätkä, joten noheva neulojahan tietenkin ottaa kynäveitsen käteen (ei ollut puukkoa tai viilaa käsillä), vuolee pään jälleen suipoksi, lainaa kaverilta palan hiekkapaperia ja hioo pään kiiltäväksi. Pikkasen rasvaa vielä päälle ja puikosta ei erota kuin pituudesta, kumpi katkesi. Jotain sitä on siis koulussa oppinut. ; ) 

Ennen pingotusta en ollut niin positiivinen huivin onnistumisesta, mutta se teki jälleen ihmeitä. Luulin luoneeni silmukat sittenkin liian tiukasti, vaikka olin noudattanut ohjetta ja luonut ne isommilla puikoilla ja tosi löysään, mutta pellava on niin erilainen muihin materiaaleihin verrattuna.

On täällä myös pieniä hankintoja tehty... Löysin kevään IK:n ruokakaupasta ja poimin sen mukaan, koska siellä oli ohje, jonka pitää päästä heti puikoille. Ihastuin Hexagon Petal Tee -paitaan heti sen ilmestyttyä Ravelryyn. Olin muuten hyvin hämmästynyt, kun suunnittelijaksi paljastui joku muu kuin Norah Gaughan (lausutaan muuten [Gooon], minua opetettiin Yarn Barnissa ; ) ). Ja luonnollisesti kun nyt kerran Ameriikoissa ollaan, pitää kerrankin hyödyntää paikallisia nettikauppoja, joista tilaaminen normaalisti maksaisi maltaita ja tilata paitaan ohjeeseen suositeltua Cascaden Ultra Pima-lankaa. Näyttää ja tuntuu tosi hyvältä, en malta odottaa, että pääsee neulomaan sitä!

Toinen hankinta oli Amazonin Kindle, joka vei sydämeni täysin heti paketin avattuani. Tunnustan häpeämättömästi lukevani lähestulkoon pelkästään chick lit -hömppää ja vain englanniksi. Viimeisimpiä kirjoja on vaikea saada Suomesta, kirjastosta puhumattakaan, joten nopeiden laskutoimitusten jälkeen totesin, että laite on maksanut itsensä takaisin noin 15 kirjan jälkeen (kindle-kirjat ovat noin puolet oikeiden hinnasta) puhumattakaan kaikista niistä ilmaisista kirjoista, mitä netistä saa ladattua. Plus e-kirjat eivät vie tilaa kirjahyllyssä, joka pullistelee jo ennestään kestorajoillaan. Järkiperustelut saivat hankkimaan laitteen, joskin vielä vähän kaihertaa mielessä kaipuu kunnon kirjan perään. Aika näyttää, voittaako kindle täysin aidot kirjat vai tuleeko tästä kauhea kierre, että täytyy hankkia kummatkin...!

Vihdoin jotain valmista!

Edellisessä postauksessa esittelemästäni Cascade 220:stä tuli juuri sopiva myssy tänne epäluonnollisten säävaihteluilmiöiden Kansasiin. Sää vaihtelee tällä hetkellä tosiaan niin, että kun sunnuntaina on ensin +22°C niin tiistaina onkin -7°C . Yritä siinä pysyä perässä, että mitä päälle pitäisi aamulla laittaa.

Neuloin myssyn suoraan Natalie Larsonin Spring Beret -ohjetta  (ravelry-linkki) seuraten, ja siitä more slouchy version. Puikot olivat 4,5mm:n bambupuikot eli vähän pienemmillä kuin mitä oli suositeltu, kun ne nyt olin sattunut ostamaan langan mukana. Luulen, että oli oikeastaan hyvä ratkaisu, koska kuvissa tuo tosi löysä versio on näyttänyt liian löllöltä minun päähäni ja nyt venyttämätön myssy on tarpeeksi tiukka ja löysä samaan aikaan. Ajan kanssa toi kuitenkin tulee löystymään vielä enemmän, vaikka sitä ei pingottaisikaan.

Kimmoke pipon neulomiseen tuli, kun kävin tiistaina pikaisesti keskustassa ja satuin törmäämään kenkäkaupassa alennuksessa oleviin Uggeihin, joita olin himoinnut jo pitkään. Olin jättänyt kengät ostamatta, koska ne olivat minusta liian kalliit ja ehkä minulla oli vielä jonkinlaista asennevammaa Uggeja kohtaan. No, se katosi samantien, kun näin alennetun hinnan ja sain sopivan koon jalkaan. : )  Että ei tässä näistä asenteista enää yhtä tiukasti pidetä kiinni kuin nuorempana. Ja yhteys myssyyn löytyy siis toiseksi alimmasta napista, joka on todellisuudessa lähes saman värinen kuin lanka. Taivaallista!!!

Muilla mailla mantehilla

Pieniä iloja on hetkellisesti poistunut maasta ja matkustanut lätäkön toispuolelle huhtikuun puoleenväliin asti. Tarkoituksena olisi pyöräyttää sellainen pieni asia kuin opinnäytetyö täällä vaihdossa - katsotaan miten onnistuu. Ensimmäinen asia, mitä kunnon Sylvin ja Kädenvääntäjän on luonnollisesti uudessa paikassa tehtävä, on paikallistaa lähin lankakauppa, suklaakonvehdit ja kirpputori. Ansiokkaasti voin raportoida, että olin ensimmäisen kerran kirpputorilla noin kolme tuntia sen jälkeen, kun olin maahan saapunut. Ja se on jo hyvin se!

Majapaikka on kalustettu hyvin riisuttuun tapaan eli täältä puuttui patjoja lukuunottamatta kaikki irtonainen. Kahden reissun jälkeen on tehty erinäisiä löytöjä:

Hienot retrolakanat ($2,99), jotka pistää naurattamaan aina, kun ne näkee. Olin tosiaan valvonut jo lähes 24h putkeen ja matkustanut tuhansia kilometrejä, kun ostin nämä. Olivat varmaan ainoat, jotka pelkän värin takia erottuivat tangoissa väsyneisiin silmiini...

Tänään löysin peiton ($3,99) ja fleecen ($2,49) samasta paikasta ja taisivat olla jotain merkkijuttujakin. Pyykkiin pääsivät samantein ja lämmittävät nyt sängyssä. Eli kirpputori: tsek!

Lankakauppa: tsek!

Ja täällä menikin sitten yli tunti. Oli mahtavaa nähdä ihan livenä paljon lankoja, joista on vain lukenut, ja päästä selaamaan kirjoja ja ohjelehtisiä ja tuskailla, voisiko sitä ostaa jotain. Vaikka vain ihan vähän...

Joo ei yhtään tee mieli...

Ja oikeastaan mun pipokin on jo aika nuhjunen...

Joten siitä se sit lähti.

Mutta ihan vähän vaan. Edessä oleva siniviolettilanka on Cascade 220, oikealla puoleen hintaan alennettu Euroflax Paris ja takana kerä jotain ihanaa alpacaa, jolla ei ollut nimeä. Lisäksi oli tietenkin pakko ostaa Norah Gaughanin lehtinen, jota olin himoinnut jo pitkään ja jossa sopivasti oli loistava ohje alpacalle, joten siihen oli pakko ostaa puikotkin ja tietenkin sen jälkeen muillekin langoille, että eivät vain jäisi ilman.

Mieletöntä oli, että myyjät kerivät vyyhdeillä myytävät langat oma-aloitteisesti kerälle tolla ihmeen hienolla laitteella, jota olen joissain blogeissakin nähnyt vilahtavan. Koskahan Suomeen saataisiin samanlaista ystävällisyyttä ja palvelualttiutta kuin mitä täällä on.

Viimeisenä listalla oli suklaakonvehdit ja uskokaa tai älkää, mutta ne löytyivät heti kadun toiselta puolelta herkkupuodista. On tainnut olla herkkukauppiaalla hyvin markkinakartoitus tehty, kun osasi perustaa liikkeen näin oivalliseen kohtaan... Tällä kertaa mitään ei lähtenyt mukaan, kun makea tuntuu tursuvan korvista ulos jo ihan perusruokavaliota yrittäessä ylläpitää, mutta sen verran mielenkiintoisia makuja näytti tiskissä olevan, että pakko palata myöhemmin. Eli suklaakonvehdit paikallistettu, tsek!

Matkaa ja toivottavasti opparin etenemistä pystyy seuraamaan täältä paremmin. Pieniä iloja päivitetään tänne, kun niitä ilmenee eli yhtä epäsäännöllisen säännöllisesti kuin ennenkin. Terkkuja Sylveille ja Kädenvääntäjille!