maanantai 16. tammikuuta 2012

Marsipaaniruusuja ja pikkutöppösiä


Sukuun saapuneet kaksoset saivat tänään nimet ja ristiäisiin leivottiinkin tarjottavaa koko kahden suvun voimin. Tuoreet vanhemmat toivoivat meidän huushollilta kermakakkua, joten vaikka täytekakut eivät mun bravuureihin varsinaisesti kuulukaan, olihan se pistettävä parastaan. Onneksi netistä löytyy nykyään valtavasti tietoa ja oppaita kakkujenkin saloihin, joten niiden avulla ja pienellä stressauksella & luonnollisesti panikoinnilla saatiin ihan kelpo kakku aikaiseksi.


Marsipaanikoristeiden tekemisessä vierähti pari iltaa telkkaria katsoessa, mutta kaikkea pientä aikoinani askarrelleena ne eivät tuottaneet kauheasti vaikeuksia. Ruusujen teko oli oikeastaan tosi hauskaa. Enemmän sydämentykytyksiä aiheutti kermavaahto ja sen koostumus ja mitä kaikkea siihen nyt täytyy lykätä, että kestää ja tulee kaunista jälkeä. Lopulta kävi niin, että iso tasoitepinta on tehty ihan puhtaalla kermalla ja reunan pursotukset kerma+vaniljakreemijauheen seoksella.

Leivoin kolme 5 munan kääretorttupohjaa, joissa osa jauhoista oli korvattu perunajauhoilla, ja laitoin täytteiksi ensimmäiseen kerrokseen sulatetuista pakastemansikoista ja mansikkahillosta tehtyä sekoitetta ja diplomaattikreemiä, ja toiseen kerrokseen purkkiaprikoosisosetta, johon oli sekoitettu lemon curdia, ja soseen päälle vielä ohuita säilykepersikan siivuja. Kostutukseen käytin luomuomenamehun ja aprikoosimehun sekoitusta. Kakuissa on se ärsyttävä puoli, että niitä ei voi etukäteen maistella ja tarkistaa makua ja mehevyyttä. Onneksi tällä kertaa kaikki meni nappiin, vaikka hieman kyllä hirvitti katsoa ensimmäisten reaktioita, kun kakkua maistoivat.


Ristiäiset pidettiin Kannelmäen kirkossa, joka on aika hieno ilmestys sisältä. Kirkko on ulkopuolelta hyvin erikoisen ja hieman huvittavankin näköinen, se muistuttaa venähtänyttä kotaa tai tontun mökkiä, mutta on sisältä todella vaikuttava näky. Kaarevat seinät vievät katsetta ylöspäin ja ikkunajonot tuovat kauniisti valon sisään. Kannattaa pistäytyä sisällä, jos lähelle osuu.


Pöytien koristelu aiheutti etukäteen myös päänvaivaa, mutta lopulta mentiin hyvin simppelillä linjalla; jokaiseen pöytään tuli neljä tuikkukuppia ja sirottelin niiden ympärille ihan Prismasta ostettujen tusinaruusujen terälehtiä. Joskus yksinkertainen on vain yksinkertaisesti kaunista.

Käsityöt ovat muuten olleet pannassa viimeiset kaksi kuukautta, sillä olen onnistunut kehittämään kumpaankin käteen rasitusvammat, joita parannellessa kaikki "näprääminen" on kielletty lääkärin määräyksestä. Olen viimeksi neulonut elokuussa ja suorastaan harmittaa katsella kaikkia ihania lankoja, mitä varastosta löytyy, kun niille ei saa tehdä mitään. Parempi ottaa tämäkin tauko kärsivällisyysharjoituksena, kun ei kai sitä muutakaan voi. Vastoinkäymiset kasvattaa luontoa.