Linssiluteena

Tänään täytyi taas pitkästä aikaa yrittää viihtyä linssin väärällä puolella, kun kuvasimme tai ainakin kovasti yritimme kuvata ryhmäkuvia tuleville nettisivuillemme. Kuvattavana oleminen on ainakin meikäläiselle vaikea asia ja hyvien kuvien saaminen työn takana. Kun vielä yhteen kuvaan laittaa kolme samanlaista apinaa, voitte kuvitella, että sellaisen kuvan saaminen, missä jokaisella on jollain tavalla säällinen ilme naamalla, ei todellakaan ole helppoa.

Käsityöt ovat tosiaan edelleen pannassa käsien rasitusvammojen takia, mutta onneksi on kaikkea muuta pientä puuhattavaa. Firman perustamiseen kuuluu nimittäin yllättävä määrä pikkujuttuja, jotka vievät odottamattoman paljon aikaa ja huomiota. Meillä aikataulu on ollut hyvin rento, mutta täytyy tässä pikkuhiljaa saada kuitenkin paketti kasaan. Yrittämistäkään ei voi kovin pitkään vain vähän harrastaa...

Kävimme aamun aluksi WeeGeessä kahvilla ja hämmästyksekseni siellä oli tarjolla myös hyvännäköinen brunssi. Vaikka itse emme tällä kertaa sitä syöneet, se näytti ehdottomasti testaamisen arvoiselta. Kiinnitin huomiota myös luomutuotteiden suureen määrään niin tiskillä kuin myyntihyllyköissä. Kahvilan kokonaisilme oli kyllä parantunut siitä parin vuoden takaisesta kuvasta, mikä minulle oli jäänyt. Luulen, että tulevaisuudessa lähtee ehkä helpommin katsomaan näyttelyitä tuonne Espoon perukoille, kun tietää, että on mahdollista nauttia hyvät kahvitkin. Niin sitä ihminen on mahansa vietävissä. ;)

Marsipaaniruusuja ja pikkutöppösiä

Sukuun saapuneet kaksoset saivat tänään nimet ja ristiäisiin leivottiinkin tarjottavaa koko kahden suvun voimin. Tuoreet vanhemmat toivoivat meidän huushollilta kermakakkua, joten vaikka täytekakut eivät mun bravuureihin varsinaisesti kuulukaan, olihan se pistettävä parastaan. Onneksi netistä löytyy nykyään valtavasti tietoa ja oppaita kakkujenkin saloihin, joten niiden avulla ja pienellä stressauksella & luonnollisesti panikoinnilla saatiin ihan kelpo kakku aikaiseksi.

Marsipaanikoristeiden tekemisessä vierähti pari iltaa telkkaria katsoessa, mutta kaikkea pientä aikoinani askarrelleena ne eivät tuottaneet kauheasti vaikeuksia. Ruusujen teko oli oikeastaan tosi hauskaa. Enemmän sydämentykytyksiä aiheutti kermavaahto ja sen koostumus ja mitä kaikkea siihen nyt täytyy lykätä, että kestää ja tulee kaunista jälkeä. Lopulta kävi niin, että iso tasoitepinta on tehty ihan puhtaalla kermalla ja reunan pursotukset kerma+vaniljakreemijauheen seoksella.

Leivoin kolme 5 munan kääretorttupohjaa, joissa osa jauhoista oli korvattu perunajauhoilla, ja laitoin täytteiksi ensimmäiseen kerrokseen sulatetuista pakastemansikoista ja mansikkahillosta tehtyä sekoitetta ja diplomaattikreemiä, ja toiseen kerrokseen purkkiaprikoosisosetta, johon oli sekoitettu lemon curdia, ja soseen päälle vielä ohuita säilykepersikan siivuja. Kostutukseen käytin luomuomenamehun ja aprikoosimehun sekoitusta. Kakuissa on se ärsyttävä puoli, että niitä ei voi etukäteen maistella ja tarkistaa makua ja mehevyyttä. Onneksi tällä kertaa kaikki meni nappiin, vaikka hieman kyllä hirvitti katsoa ensimmäisten reaktioita, kun kakkua maistoivat.

Ristiäiset pidettiin Kannelmäen kirkossa, joka on aika hieno ilmestys sisältä. Kirkko on ulkopuolelta hyvin erikoisen ja hieman huvittavankin näköinen, se muistuttaa venähtänyttä kotaa tai tontun mökkiä, mutta on sisältä todella vaikuttava näky. Kaarevat seinät vievät katsetta ylöspäin ja ikkunajonot tuovat kauniisti valon sisään. Kannattaa pistäytyä sisällä, jos lähelle osuu.

Pöytien koristelu aiheutti etukäteen myös päänvaivaa, mutta lopulta mentiin hyvin simppelillä linjalla; jokaiseen pöytään tuli neljä tuikkukuppia ja sirottelin niiden ympärille ihan Prismasta ostettujen tusinaruusujen terälehtiä. Joskus yksinkertainen on vain yksinkertaisesti kaunista.

Käsityöt ovat muuten olleet pannassa viimeiset kaksi kuukautta, sillä olen onnistunut kehittämään kumpaankin käteen rasitusvammat, joita parannellessa kaikki "näprääminen" on kielletty lääkärin määräyksestä. Olen viimeksi neulonut elokuussa ja suorastaan harmittaa katsella kaikkia ihania lankoja, mitä varastosta löytyy, kun niille ei saa tehdä mitään. Parempi ottaa tämäkin tauko kärsivällisyysharjoituksena, kun ei kai sitä muutakaan voi. Vastoinkäymiset kasvattaa luontoa.

Sunnuntai

Syksyn kiireet on tällä haavaa taas ohi ja voi vihdoin rauhoittua vain olemaan ja ihmettelemään, että mitäs seuraavaksi. Vielä kun osui vapaa sunnuntai kohdalle, oli pakko maksimoida nautinto ja tehdä rauhallisen aamun kunniaksi kunnon brunssi. Yksi tämän hetken lemppareistani on Prisman maatilatorilta saatavat Hugs'n Kisses -sämpylät, joissa on ihana sekoitus pähkinöitä ja jotain hedelmiä ja marjoja. Suosittelen maistamaan. Mieskin oppi muuten tänään tekemään oikeaa munakokkelia, jossa maku ja rakenne olivat kummatkin kohdallaan! 

Käsitöiden kohdalta täällä blogissa on viime aikoina ollut aika hiljaista, mikä on johtunut kipeytyneistä käsistäni. Pelkään kehittäneeni jonkinnäköistä rasitusvammaa vasempaan käsivarteen, sillä se kipeytyy neuloessa tai muuta kiinnipitämistä vaativassa tekemisessä. Jouduin siis keksimään jotain muuta sukuun viime maanantaina syntyneille kaksosille ja mikäs sen parempi kuin personoidut bodyt. Esikoisiin panostetaan tyypillisesti kaikki toiveet ja paineet, joten Kekkonen ja Audrey Hepburn sopivat mainiosti pienokaisille esikuviksi. Ja tämän päiväisen tutustumisen perusteella ainakin pieni tyttö tuntui vastaavan haasteeseen pitkine säärineen ja suloisine kasvoineen. Pojalla taas tempperamenttia ja päättäväisyyttä näkyi jo alle viikon vanhana, että eiköhän tuo tuosta kasva kunnon mieheksi.

Syksyn kiireet saivat aikaan myös sen, että palsta oli jäänyt pistämättä talviteloille. Ensimmäisten pakkasten kunniaksi saimme raahattua itsemme tänään tarkastamaan tilanteen ja olihan se juuri sitä, mitä odottikin. Kaikki jäässä. Tässä palsternakkapenkki.

Palsternakat ilmeisesti vain pitävät pikkupakkasesta, niistä pitäisi tulla vain makeampia, mutta ne lantut!!! Osaako kukaan sanoa, tykkääkö lanttu pahaa siitä, että se pääsee jäätymään? Korjattiin koko sato nyt sitten tänään ja illalla keiteltiin soseeksi niin paljon kuin ehdittiin, etteivät ainakaan enempää ehtisi pilaantumaan. Lanttuja tuli yhteensä 25,8 kg (muistutus ensi vuotta varten: istuta lanttua vähemmän!!!) ja se on hieman liikaa yhden kahden hengen talouden tarpeiksi. Istuttaessa oli haave omista lantuista tehdystä lanttulaatikosta jouluna, ei tällaisesta lanttuvyörystä. Pistettiin onneksi vahinko kiertämään ja kaksosten katsomisreissun jälkeen toimitettiin lanttuja pahaa-aavistamattomien ystävien oville.

Maa-artisokkia oli myös pakko nostaa, etteivät ne riehaantuisi ensi vuonna kasvamaan naapurin puolelle asti. Puolen rivin noston jälkeen todettiin, että otetaan loput keväällä maan jälleen sulettua, ja hyvä niin, sillä noitakin tuli yhteensä yli 8 kiloa. Kevääseen jäi jälleen valkosipulin istuttaminen ja kaikki kunnon maankäännöt, vaikka niin oli suunniteltu, että tänä vuonna tehtäisiin ne jo syksyllä. Oli aika haikea olo jättää palsta talviunille, kovasti haluaisi jo päästä taas möyhentämään maata ja aloittamaan uutta kasvukautta.

Arjen luksusta

Pieni mainospala tähän väliin kaikille, jotka Lahden suunnalla liikkuvat: kannattaa pistäytyä Galleria Oyoy:ssa tsekkaamassa näyttely, johon allekirjoittanutkin osallistui!

ARJEN LUKSUSTA Galleria Oyoy:ssa 16.11.-4.12.2011

Arjen luksusta on LAMK:n Muotoilu- ja Taideinstituutin koru- ja esinemuotoilijoiden toteuttama näyttely, jossa tekijät ovat tuoneet esille omia mielikuviaan aiheesta. Pitkälle vietyjen näkökulmien sijaan työt herättävät kysymyksiä ja jopa provosoivat: Missä kulkee turhan ja tarpeellisen raja? Kuinka arvokasta on kiireettömyys? Esitteletkö kerran vuodessa perintöhopeita joulupöydässä, vai koristaisitko arkeasi mieluummin hopeisella tiskiharjalla?

Näyttelyn työt paljastavat tekijöiden henkilökohtaisia ajatuksia arjen rikastamiseen liittyen. Lähtökohtana on herättää pohdintaa juuri arjen merkityksestä. Miten saada enemmän irti välttämättömistä jokapäiväisistä toimista? Esillä on oivaltavia, humoristisia ja kriittisiä töitä toteutettuna pääosin jalometalleista. Yhteisnäyttelyssä esillä myös valokuvauksen osaston Jasmin Rauhan valokuvia, jotka avaavat esineiden käyttötarkoituksen.

Galleria oyoy
Päijänteenkatu 3
Lahti, Finland

Ja niille, jotka Lahteen eivät pääse, joulukuussa näyttely siirtyy pääkaupunkiseudulle. Mutta siitä hieman myöhemmin. ;)

Over the Moon

Meille muutti tänään uusi sohva! Olin jo pari vuotta ihaillut Kasper Nymanin suunnittelemaan Moon-sohvaa ja käynyt sitä monta kertaa ihastelemassa ja istuskelemassa. Ongelmana oli vain se, että se ei miellyttänyt Miehen silmää, joten aikaa kului kumpaakin miellyttävää mallia etsiessä. Sunnuntaina kävikin yllättäen niin, että pistäydyimme jälleen pikaisesti sohvaa myyvässä liikkeessä ja eikös siellä ollut kyseinen kaunotar mielettömän värisellä kankaalla poistomyyntinurkassa reippaassa alennuksessa. Vieläkään en oikein tiedä, miten tässä näin kävi, mutta Mies taisi todeta tilaisuuden tulleen tukkia vaimon suu vähäksi aikaa ja päätti, että otetaan tuo. Ja näin meille tänään kannettiin upouusi jämäkkä sohva vanhan lörpän tilalle.

Vielä pitää hieman jumpata huonekaluja ympäri kämppää, että kaikki jälleen asettuu paikoilleen. Hienoa sohvassa on se, että se on suomalaista tekoa ja muotoilua ja tulee varmasti kestämään pitkään. On ainakin laadukkaamman oloinen kuin entinen. Istuintyynyille on 10 vuoden takuu ja niihin on mahdollista tilata uusia päällisiä, jos tarve on, ja meidän käytöllämme varmaan tulee olemaankin. Yksi sohvan pääkäyttäjistä ei onneksi vielä oikein tajunnut, että kyseessä on sohva, mutta epäilen sen harhaluulon katoavan aika piakkoin.

Nyt kaveri vain nauttii, kun pääsee lököilemään aiemmin kiellossa olleeseen nojatuoliin. Eiköhän tuo ole kuitenkin jo huomenna työpäivän aikana muuttanut taas sinne sohvan nurkkaan asumaan ja niistämään nenäänsä sohvatyynyihin.

Sylvinä Marttojen joukossa

Tänään huipentui mahtava Marttaliiton, Tekstiiliopettajaliiton ja Novitan talvella alkanut isoäidinneliö-tilkkupeittojen maailmanennätystempaus Tuomiokirkon portailla, kun täkit kasattiin yhteen isoksi ennätyspeitoksi. Olimme oman käsityökerhomme Sylvien kanssa virkanneet yhdessä pienen peiton ennätykseen mukaan, joten halusimme ehdottomasti päästä seuraamaan tapahtumaa paikan päälle.

Vaikka olimme kuulleet jo naamakirjan kautta, että peittoja olisi saapunut valtavasti, ei mikään valmistanut meitä näkyyn, joka portailla odotti. Olimme paikalla aamupäivästä, jolloin peittoa vielä kasattiin ja täkkipinoja oli pitkin portaita. Vieressä oli myös rekka, jonka kontissa odotteli vuoroaan valtavat kasat peittoja lisää.

Kaiken kruunasi upea ilma. Sininen taivas ja vielä valkoinen Tuomiokirkko loivat aivan mielettömän taustan värikkäälle tilkkutäkille ja vaikka ei uskoisi sellaisen värikirjon yhteen sopivan, näky oli niin kaunis ja iloinen, että sydäntä lämmittää vielä ja pitkään.

Ehkä tärkeintä ja koskettavinta itselle tässä tapahtumassa oli nähdä, miten paljon ihmiset ovat vielä valmiita uhraamaan aikaansa (ja rahaa myös) yhteiseen hyvään. Koen, että täällä Suomessa ihmisillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia osallistua hyväntekeväisyyteen kuin esimerkeiksi jenkkilässä, tai johtuuko se vain kulttuurieroista, mutta jollain tavalla kaipaisin itse enemmän persoonallisempaa osallistumistapaa kuin pelkkä rahan syytäminen jonkun määrättömän koneiston syvyyksiin. Minun "tärkein" valuuttani on aikani ja osaamiseni ja se, kuinka, kenelle ja mihin niitä jaan. Vaikka tilkkutäkkiprojekti olikin hyvin pieni asia, se tuntui todella hyvältä ja siihen osallistuminen jätti hyvän mielen.

Toivottavasti peitot löytävät hyvät kodit ja niiden mukana välittyy paljon lämpimiä ajatuksia ja välittämistä saajille. Antamisen ilo on ehdottomasti se paras ilo!

On sitten kiirettä pidellyt

Blogi on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle viime aikoina. Monesta asiasta olisi ollut kiva blogata, mutta aika ei vain ole riittänyt. Syy siihen löytyy yllä olevasta kuvasta. Viimeiset pari kuukautta on mennyt siinä paperi- ja byrokratiaviidakossa taistellessa, mitä yrityksen perustaminen on,  mutta viimein ainakin jotain on saatu aikaan. Viidakko ei tosin ole vielä hellittänyt otettaan, vaan on päinvastoin heittänyt tielle pari isompaa ryteikköä, joista par'aikaa yritetään taistella läpi. Yrittäminen tuntuu todellakin olevan kokonaisvaltainen elämän valtaava asia, mitä oli vaikea ennalta käsittää, vaikka siitä niin aina puhutaan elämäntapana. Onneksi on kaksi hienoa yhtiökumppania, joiden kanssa jaksaa puskea.

Kyllä täällä edelleen käsitöitäkin tehdään ja tässä parhaillaan odottelen jännityksellä, onnistuvatko ensimmäiset ilman opettajaa tehdyt macaronet! Mutta niistä sitten paremmalla ajalla lisää.