Marsipaaniruusuja ja pikkutöppösiä

Sukuun saapuneet kaksoset saivat tänään nimet ja ristiäisiin leivottiinkin tarjottavaa koko kahden suvun voimin. Tuoreet vanhemmat toivoivat meidän huushollilta kermakakkua, joten vaikka täytekakut eivät mun bravuureihin varsinaisesti kuulukaan, olihan se pistettävä parastaan. Onneksi netistä löytyy nykyään valtavasti tietoa ja oppaita kakkujenkin saloihin, joten niiden avulla ja pienellä stressauksella & luonnollisesti panikoinnilla saatiin ihan kelpo kakku aikaiseksi.

Marsipaanikoristeiden tekemisessä vierähti pari iltaa telkkaria katsoessa, mutta kaikkea pientä aikoinani askarrelleena ne eivät tuottaneet kauheasti vaikeuksia. Ruusujen teko oli oikeastaan tosi hauskaa. Enemmän sydämentykytyksiä aiheutti kermavaahto ja sen koostumus ja mitä kaikkea siihen nyt täytyy lykätä, että kestää ja tulee kaunista jälkeä. Lopulta kävi niin, että iso tasoitepinta on tehty ihan puhtaalla kermalla ja reunan pursotukset kerma+vaniljakreemijauheen seoksella.

Leivoin kolme 5 munan kääretorttupohjaa, joissa osa jauhoista oli korvattu perunajauhoilla, ja laitoin täytteiksi ensimmäiseen kerrokseen sulatetuista pakastemansikoista ja mansikkahillosta tehtyä sekoitetta ja diplomaattikreemiä, ja toiseen kerrokseen purkkiaprikoosisosetta, johon oli sekoitettu lemon curdia, ja soseen päälle vielä ohuita säilykepersikan siivuja. Kostutukseen käytin luomuomenamehun ja aprikoosimehun sekoitusta. Kakuissa on se ärsyttävä puoli, että niitä ei voi etukäteen maistella ja tarkistaa makua ja mehevyyttä. Onneksi tällä kertaa kaikki meni nappiin, vaikka hieman kyllä hirvitti katsoa ensimmäisten reaktioita, kun kakkua maistoivat.

Ristiäiset pidettiin Kannelmäen kirkossa, joka on aika hieno ilmestys sisältä. Kirkko on ulkopuolelta hyvin erikoisen ja hieman huvittavankin näköinen, se muistuttaa venähtänyttä kotaa tai tontun mökkiä, mutta on sisältä todella vaikuttava näky. Kaarevat seinät vievät katsetta ylöspäin ja ikkunajonot tuovat kauniisti valon sisään. Kannattaa pistäytyä sisällä, jos lähelle osuu.

Pöytien koristelu aiheutti etukäteen myös päänvaivaa, mutta lopulta mentiin hyvin simppelillä linjalla; jokaiseen pöytään tuli neljä tuikkukuppia ja sirottelin niiden ympärille ihan Prismasta ostettujen tusinaruusujen terälehtiä. Joskus yksinkertainen on vain yksinkertaisesti kaunista.

Käsityöt ovat muuten olleet pannassa viimeiset kaksi kuukautta, sillä olen onnistunut kehittämään kumpaankin käteen rasitusvammat, joita parannellessa kaikki "näprääminen" on kielletty lääkärin määräyksestä. Olen viimeksi neulonut elokuussa ja suorastaan harmittaa katsella kaikkia ihania lankoja, mitä varastosta löytyy, kun niille ei saa tehdä mitään. Parempi ottaa tämäkin tauko kärsivällisyysharjoituksena, kun ei kai sitä muutakaan voi. Vastoinkäymiset kasvattaa luontoa.

Sylvinä Marttojen joukossa

Tänään huipentui mahtava Marttaliiton, Tekstiiliopettajaliiton ja Novitan talvella alkanut isoäidinneliö-tilkkupeittojen maailmanennätystempaus Tuomiokirkon portailla, kun täkit kasattiin yhteen isoksi ennätyspeitoksi. Olimme oman käsityökerhomme Sylvien kanssa virkanneet yhdessä pienen peiton ennätykseen mukaan, joten halusimme ehdottomasti päästä seuraamaan tapahtumaa paikan päälle.

Vaikka olimme kuulleet jo naamakirjan kautta, että peittoja olisi saapunut valtavasti, ei mikään valmistanut meitä näkyyn, joka portailla odotti. Olimme paikalla aamupäivästä, jolloin peittoa vielä kasattiin ja täkkipinoja oli pitkin portaita. Vieressä oli myös rekka, jonka kontissa odotteli vuoroaan valtavat kasat peittoja lisää.

Kaiken kruunasi upea ilma. Sininen taivas ja vielä valkoinen Tuomiokirkko loivat aivan mielettömän taustan värikkäälle tilkkutäkille ja vaikka ei uskoisi sellaisen värikirjon yhteen sopivan, näky oli niin kaunis ja iloinen, että sydäntä lämmittää vielä ja pitkään.

Ehkä tärkeintä ja koskettavinta itselle tässä tapahtumassa oli nähdä, miten paljon ihmiset ovat vielä valmiita uhraamaan aikaansa (ja rahaa myös) yhteiseen hyvään. Koen, että täällä Suomessa ihmisillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia osallistua hyväntekeväisyyteen kuin esimerkeiksi jenkkilässä, tai johtuuko se vain kulttuurieroista, mutta jollain tavalla kaipaisin itse enemmän persoonallisempaa osallistumistapaa kuin pelkkä rahan syytäminen jonkun määrättömän koneiston syvyyksiin. Minun "tärkein" valuuttani on aikani ja osaamiseni ja se, kuinka, kenelle ja mihin niitä jaan. Vaikka tilkkutäkkiprojekti olikin hyvin pieni asia, se tuntui todella hyvältä ja siihen osallistuminen jätti hyvän mielen.

Toivottavasti peitot löytävät hyvät kodit ja niiden mukana välittyy paljon lämpimiä ajatuksia ja välittämistä saajille. Antamisen ilo on ehdottomasti se paras ilo!

Huomenna...

...on hieno päivä!

Järjestystä elämään, mars!

Käytiin Miehen kanssa nopeasti tänään ostoksilla, tavoitteena löytää matkalaukku ja hakea Akateemisesta pari laatikkoa. Luonnollisena jatkona vaatehuoneen remppaan on nimittäin työhuone ja etenkin sen kaaoksellinen kirjahylly. Uskon kovasti, että jos jokaisella tavaralla on oma paikkansa, järjestyksen pito on paljon helpompaa. Uudessa asunnossa ei tavarat ole vielä löytäneet paikkaansa, joten nurkkia valtaa edelleen aikamoiset röykkiöt. Katrin skräppi-illassa bongasin pari aivan ihanaa laatikkoa, jotka näkyvät muuten tässä jutussa, ja totesin siinä olevan täydellinen ratkaisu erinäisten papereiden ym memorabilian säilyttämiseen.

Kolmantena asiana listalla oli uuden kalenterin löytäminen. Olen äärimmäisen nirso kalentereiden suhteen. Kannen materiaalin täytyy olla miellyttävä ja mieluiten kova, että sitä vasten voi kirjoittaa. Kalenterisivujen täytyy olla aivan ehdottomasti selkeitä ja koko viikko täytyy näkyä samalla aukealla. Joka päivässä täytyy olla kellonajat tai ainakin joka toisessa päivässä niin, että niitä on helppo seurata. Lisäksi viikkonäkymässä päivät täytyy olla jaettu pystysuoraan eikä vaakaan niin kuin todella monessa kalenterissa on.

Kun viimein löysin sisällöltään kelpaavan kalenterin, ei sen kansi todellakaan miellyttänyt minua (jotain tribal-kuvioita ja teksti time addict...), joten ei kuin toimeen!

Jälleen iso kiitos Katrille, joka pelasti minut kauhean kalenterin kansien kynsistä! Skräppi-kurssin opeista oli nimittäin se hyöty, että kaupassa osasin katsoa karmeita kansia aivan uudella silmällä, ja jo junassa kotimatkalla olin irrottanut kannet kalenterista ja kotona tapetoin saman tien ärsyttävän etukannen eteisestä jääneellä tapetin palalla!

Piste iin päälle tuli ihanalla dymo-laitteella naputellulla tarralla! Ja taas kiitos Katrille, enpä olisi osannut lähteä itse Clas Ohlsonilta laitetta etsimään. Oikeastaan tämän kirjoituksen otsikko olisi pitänyt olla "Oodi Katrille!"...    ;D

Alkuja

Kesä on mennyt valtavaa vauhtia eteenpäin ja on vaikea uskoa, että viikon kuluttua alkaa jälleen koulu! Viimeistä vuotta viedään ja sitten pitäisi olla niin muotoilijaa kuin ollakaan - saas nähdä mitä siitäkin tulee. Olen aina ollut sitä mieltä, että kouluissa meistä muovaillaan vain tietyn muotoisia palikoita, ja sen jälkeen itse valinnoillaan aktiivisesti tai ajautumalla muokkaa itsestään sen, mitä haluaa olla ja tehdä. Koulusta valmistuttaessa ei olla valmiita johonkin, se ei tosiaankaan ole loppu, vaan kaiken alku.

Tänään juhlimme alkua, joka alkoi hieman yli neljä vuotta sitten. Kävimme ensimmäistä kertaa sitten häiden syömässä hääpaikassamme ja juhlistamassa neljättä hääpäivää. Varsinaisen hääpäivän vietin kylläkin hammaslääkärin tuolissa tuskallisessa juurihoidossa poski turvonneena, mutta hyvää kannatti odottaa. Oli ihana nähdä jälleen paikka, jossa vietimme yhden elämäni onnellisimmista päivistä ja muistella kaikkia niitä ihmisiä, jotka juhlivat kanssamme.

Muitakin alkuja on viime aikoina ollut. Kädenvääntäjämme kokoontuivat jälleen, tällä kertaa Katrille, joka opasti meitä skräppäilyn saloihin. Olen aiemmin suhtautunut koko touhuun hieman epäluuloisesti lähinnä siksi, että en ole nähnyt mitään järkeä tehdä jotain paperikollaaseja nurkat täyteen, kun ne muutenkin jo pullistelevat, mutta päivän teeman valittuamme piti keksiä jotain tekemistä. Innostuin lopulta valtavasti, kun tajusin, että voinhan skräpätä itselleni vaikka reseptikirjan, johon kerään kaikki parhaat reseptini ja joita olisi sitten ilo selailla muutenkin. Tässä on sitruunaisen kesäkurpitsakeiton ohje, jonka olen kehitellyt kurpitsoiden pään menoksi.

Olemme tosiaan touhunneet tämän kesän palstalla ja jääneet touhuun täydellisesti koukkuun. Satoa on tullut ja paljon ja vielä on korjaamatta sipulit ja porkkanat ja talviperunat ja punajuuret ja ja ja... Kesäkurpitsoita on tullut ajoittain niin, että niitä ei ole ehtinyt korjaamaan "normaalin" kokoisina, jolloin ne ovat paisuneet järisyttäviin mittoihin. Ylläolevassa kuvassa on kaveri (1,9 kg, potra poika!), jonka vein Katrille tuliaisiksi kässäiltaan. Yllättyneen emännän ensimmäinen kommentti oli "Mikä toi on?!". Ehkä se ei tosiaan enää näyttänyt ihan normikesäkurpitsalta... Täytyy laittaa vahinkoa vähän kiertämään etenkin, kun omassa jääkaapissa odottaa samanlainen ja palstalla kasvaa muutama jötkäle vielä lisää! ;D 

Vaikka palstailu onkin vienyt aika pitkälti kaiken ajan, on täällä käsitöitäkin ehditty tehdä. Pellavainen Whisper cardigan on neulottu ja päätelty, mutta odottaa vielä kostutusta ja pingotusta, joten siitä kuvia myöhemmin. Viimeisin aloitettu juttu on peitto, jonka tekemisestä oli puhetta kädenvääntäjienkin kesken. Olen mennyt lupaamaan, että vaatehuoneen remontin jälkeen lankani tulisivat mahtumaan kahteen laatikkoon (plus tietenkin yhteen, joka ei tule vaatehuoneeseen, ja siihen, joka on vaatekaapin päällä, ja eihän oikeastaan ole puhuttu myöskään mitään siitä pienestä vanhasta kattilakaapista tai siitä rottinkisesta piknikkorista, joka toimii yöpöytänä...), joten totesin, että nyt pistetään hyvään käyttöön ne vanhat Nallet, jotka joskus tuli ostettua paitaa varten, ja virkataan niistä torkkupeitto!

Mallina toimii Hexagon How-To (ravelry-linkki) ja virkkaan paloja kaksikertaisella langalla, jolloin homma etenee mahtavaa vauhtia! Kuva on otettu pari päivää sitten ja nyt paloja on jo ainakin kaksinkertainen määrä. Virkkaan palaset kiinni peittoon viimeisellä kierroksella, jolloin ei tule edes sitä hirveää saumomista, mitä vihaan yli kaiken. Ihan loistoprojekti, kun jokaisen palan jälkeen tuntuu kuin olisi saanut jotain valmista!

Keke

Ke-ke-ke-kesäterveisiä! On se jännä, miten kesäyöt innostaa kukkumaan ja puuhailemaan! Edellisestä kukku-kerrasta syntyi vyyhti jännän väristä lankaa, joka on sinnikkäästi vastustanut kuvauksia. Vyyhti kun vaihtaa väriä nopeammin kuin ajatus heti, kun kameran linssiä sille väläyttää. Toivottavasti se saadaan vielä jossain vaiheessa yllätettyä. Löytyyköhän netistä joku Paparazzi for beginners -opas...

Viime aikoina on lähipiirissä niin ystävien, työkavereiden kuin koulukavereidenkin puolelta joka suunnalta ruvennut pullahtelemaan palleroita kuin sieniä sateella. Viimeisimpänä on työkaverini, joka on jäämässä ensi torstaina äippälomalle ja on ison masunsa kanssa näyttänyt jo pari kuukautta poksahtavan siihen paikkaan. Työkaveri on huumorisnaisia ja nimesi tulokkaan jo hyvissä ajoin Keijo Kyllikiksi alias Kekeksi, joka juurtui kahta syvemmin työnimeksi, kun kaveri ei ollut lainkaan ujostellut ultrassa, vaan oli ennemmin osoittanut pienen ekshibitionistin elkeitä. Joten täytyihän Kekelle oma nimikkobody päräyttää!

Katrin ja Lauran opeista oli taas hyötyä (iso kiitos!!!), joskin en omista hienoja oikeita kankaanpainantavarusteita (vielä!), vaan jouduin jälleen kaivertamaan piirtoheitinkalvoon reikiä sormet hellinä.

Ja jotain hyötyä ollut myös niistä koulun Photoshop-kursseista, kuvien muokkaaminen menee nykyään jo melko rutiinilla ja vähemmillä ärräpäillä kuin ennen.

Lahjoja ja joulurauhaa

Tässä nopea esittely tämän joulun lahjoista ennen kuin kinkku kutsuu taas. Tällä kertaa tein hieman pienempiä projekteja, mutta silti meni vähän viime tinkaan ja viimeiset viimeistelyt tein junassa matkalla mökille.

Tässä Miehen siskolle töppöset, malli Melynda Bernardin French Press Felted Slippers (ravelry-linkki). Puikot kokoa 10, kaksinkertainen lanka, jonka nimen jo onnellisesti unohdin... Näitä huovutettiin koneessa yhteensä kolmeen kertaan, eri pesuohjelmilla, kuumuuksilla ja kestoilla. Tuli ihan kivat ja tekisi mieli tehdä itsellekin omat, kun edelliset balleriinatossut ovat jo kuluneet puhki.

Äiteelle pipo talven pakkasia vastaan, malli Tikrun #12 Palmikkomyssy / Side Cable Hat (ravelry-linkki). Lankana 1 kerä Manos del Uruguayn Wool Classicaa, puikot 5,5. Tuli hätä, kun lanka meinasi loppua kesken ja aloitin kavennukset huomattavasti aikaisemmin kuin olisi ollut tarkoitus ja tuli sitten sovellettua vähän enemmän. Mutta hyvä tuli ja tarpeeksi isokin!

Anopillekin pään lämmikettä, malli Anna Brightin Druidess Beret (ravelry-linkki). Lanka Rowanin Felted Tweed ja puikot 3,5. Melkein yksi kerä, toisesta joutui kuitenkin ottamaan vähän, että sai viimeisetkin rivit tehtyä. Jos kerä olisi oikeasti ollut 50 g eikä jotain 42 niin kuin punnitsin, ei olisi tarvinnut kuin sen yhden.

Lopuksi vielä Janelle Mastersin Suzie's Reading Mitts (pdf), joka on ollut tämän syksyn suosikkini; tämä on jo kolmas pari, mitä olen neulonut. Lankana Sandnesin Alpakka, menekki noin 1,5 kerää ja puikot 3,5.

Taitaa olla taas aika ottaa pienet nokoset (ehkä ensin vielä pari vihreää kuulaa ja konvehtia pohjalle), joten oikein rauhallista joulun aikaa kaikille!

Rauhallista joulua!

Blogissa on vietetty aika hiljaiseloa viime aikoina, mutta "oikeassa" elämässä onkin ollut sitä vilkkaampaa. Kulunut vuosi on sisältänyt sekä todella rankkoja että hienoja asioita ja siksi päivitykset ovatkin jääneet taka-alalle. Toivottavasti ensi vuosi olisi tylsempi, vaikka tällä haavaa näyttää sama meno jatkuvan.

Nyt ehtii kuitenkin rauhoittua muutamaksi päiväksi joulun viettoon. Tässä pari tunnelmakuvaa meitä ympäröivästä idyllistä ja lämpimät joulun toivotukset kaikille!

Niin ja niistä joululahjoista sitten huomenna...

Kurssilla kukkasena

Vietin tämän viikonlopun Espoon työväenopiston Huopakoru-kurssilla koruja huovutellen. Kurssia veti Tiina Laari ja täytyy sanoa, että hänen kursseillaan on aina kiva olla. Hänen tapansa ohjata ja opettaa on miellyttävä ja hän saa luotua hyvän ja kannustavan ilmapiirin joka porukkaan, jossa olen mukana ollut. Onnistuin kerrankin satsaamaan määrän sijasta laatuun ja sain tehtyä kumpanakin päivänä yhden korun valmiiksi. Tai no ehkä siihen tämän päiväiseen voisi vielä jotain lisätä, mutta ainakin se on kasassa eikä palasina, niin kuin niin moni muu aikaisempi kurssiprojekti... Mustan kukkasen huovutin lauantaina kaveriksi aiemmin huovuttamalleni hameelle. Kukassa on käytetty merinovillaa ja silkkiä ja keskelle on ommeltu pieniä siemenhelmiä. Kukassa on kaksi kerrosta, vaikka sitä kuvasta ei oikein näekään. Ompelin kukan kiinni satiininauhaan ja helminauhaan, jonka tein lasihelmistä ja makeanvedenhelmistä. Koru on epäsymmetrinen; kukka tulee kaula etusivuun ja satiini rusetilla tiukemmin kaulan ympäri ja helminauha löyhemmin. Koru sai tulikasteen heti samana iltana, kun olimme työporukalla ulkona syömässä.Tämän korun huovutin tänään ja siinä on käytetty montaa eri väristä merino- ja suomenlampaanvillaa. Värit onnistuivat aika hyvin, vaikka olivatkin yksikseen melko vahvoja. Siksi laitoinkin useita kerroksia eri värejä limittäin, että sain taitettua pahimman räikeyden pois. Violetissa on esimerkiksi mukana mustaa ja vähän ruskeaa ja vaaleampaa lilaa plus sitten tietenkin kaikkea muutakin keskustassa. Sisälle ajattelin ehkä ommella vielä jotain pieniä helmiä tai sitten laittaa sieltä roikkumaan pieniä heteitä. Täytyy vähän vielä makustella. Kukat oli kova sana tällä kertaa, mutta mieleen jäi kaihertamaan kauheasti sellaiset ihanat huopahelmet, joihin olisi päälle kirjottu kuvioita. Tai lariat-tyyliset kaulakorut, joissa toisessa päässä on upea lamppuhelmi ja toisessa päässä samanlainen huovasta tehty helmi. Onneksi tarvikkeita ei tarvitse ostaa pitkiin aikoihin, kun niitä on tullut hamstrattua hirveitä määriä tässä vuosien mittaan... Niin paitsi niitä lamppuhelmiä!

Audrey ja kumppanit

Pieni marttakerhomme pääsi sunnuntaina kokeilemaan kankaanpainantaa Katrin opastuksella. Meillä on pyörinyt jo jonkun aikaa hauska "kässäpiiri", jossa kokoonnutaan aika ajoin jonkun kotiin ja joku meistä opettaa toisille osaamansa kässäjutun. Olemme aiemmin mm. värjänneet lankoja Lauran terassilla ja punoneet meillä hopeaketjuja. Eilen kokoonnuimme sitten Katrille kankaanpainantaa varten, töhrytutoriaalin opit tiukasti mielessä... (tai sitten ei, mutta ainakin periaate oli tuttu).

Opettaja oli loistava ja tuloksetkin sen mukaisia! (Ja puhumattakaan niistä tarjoiluista. Kiinnostavinkin kässäjuttu joutuu käymään aika kovaa kamppailua, kun huomiosta kilpailee bataattikeitto ja juuri paistetut munkit.) Mutta tässä siis hienot lappuset, mitkä sain aikaiseksi:

Kuva Audrey Hepburnista, oma sabluuna

Japanilaisvaikuitteinen pöllö, Heidin sabluunasta

Japanilaiskissa, Maijan sabluunasta

Painoin kaikki joskus aikoinaan paloittemilleni pellavapaloille, joista kai oli mukamas tulossa jonkun muotoista tilkkutäkkiä, mutta jotka pääsivät ehdottomasti parempaan käyttöön tässä. Nyt täytyy vielä löytää joku hieno loppusijoitus kohde näille. Pitänee kaivaa ompelukone esiin. Laura painoi aivan mielettömän söpöjä vauvojen bodyjä, toivottavasti ne nähdään vielä hänen blogissaan! Ja etteivät neuleet ihan unohdu, tässä kuva vielä Sylvistä, joka alkaa olla liian iso mukana kuljetettavaksi. Kaveri vie sohvastakin jo melkein puolet ja painaa tonnin sylissä. Vain puoli huppua puuttuu...! Ai niin ja ne kukat. Pöh.