Vielä täällä

Vaikka postaukset ovatkin jääneet viime aikoina paheksuttavan vähille, täällä sitä vielä ollaan. Aika on mennyt siinä normaalissa kädenväännössä työn, yrityksen ja elämän välillä, ja jokainen on vuorollaan vetänyt pisimmän korren. Onneksi palsta ei ole ollut kovin moksiskaan ajoittaisista laiminlyönneistä, vaan pukkaa satoa taas sen minkä kerkiää. Tämä kesä, joka kesälomien kannalta oli kerrassaan surkea, on taas kasvimaalle ollut aika armollinen. Vaikka kaikki onkin kasvanut paljon hitaammin, ei myöskään ole haitannut, ettei ole joka ilta ehtinyt kastelemaan. Tai edes joka viikko.

Päivitän pian kuulumisia Pajalta, sielläkin on jotain vihdoin tapahtumassa... ;)

Ikkunalaudan valloitus

Kevään tulon huomaa siitä, että ikkunalautamme muuttuu minikasvihuoneeksi. Tänä vuonna taisi jälleen mopo lähteä hieman lapasesta. Laitoimme itämään minttua, neljää eri basilikaa, salviaa, rakuunaa, meiramia, rucolaa, timjamia, kirsikkatomaattia, lehtipersiljaa ja kahta eri kesäkurpitsaa, vihreää ja viime kesän suosikkia keltaista Sunburst-lajiketta. Mies halusi varmistaa, että loppukesästä voisi tehdä omat pestot omista yrteistä ja muutenkin ajattelimme tänä kesänä kasvattaa palstalla hieman enemmän yrttejä ja kuivatella niitä pitkin kesää talvea varten talteen.

Jätimme viime kesän lopulla muutaman kurpitsan palstalle kasvamaan ja kehittämään siemeniä seuraavalle vuodelle. Kaverit kasvoivatkin ihan kunnon mittoihin. Avasimme yhden ja kuivatimme siemeniä ja laitoimme ne seinäkaappiin talveksi kylmäkäsittelyyn. Toinen ei pitänyt säilytysolosuhteista keittiön sivupöydällä, vaan otti ja mätäni keskellä talvea, mutta kolmas, suurin kaveri muumioi itsensä niin, että kun noin viikko sitten korkkasimme sen, sisältä löytyi mahtavan meheviä siemeniä, jotka suorastaan huusivat multaa.

Eli tämä selittää hieman tätä tämän hetkistä ongelmaamme. Laitoimme jo aiemmin luonnollisesti itämään näitä kuivatettuja siemeniä ihan reippain määrin, kun eihän sitä koskaan tiedä, kuinka moni niistä tulee starttaamaan. Siinä vaiheessa, kun viimeinen kurpitsa oli korkattu ja muhineet siemenet istutettu, ei kovin moni vielä ollut vihreistä itänyt. Tyyntä myrskyn edellä.

Ja sitten tilanne karkasi todella käsistä. Kurpitsaa rupesi pukkaamaan joka ruukusta ja monin kappalein. Aamulla hädin tuskin uskaltaa käydä laskemassa päivän pääluvun. Tänä aamuna kavereita oli 31 kappaletta, joista 10 keltaista Sunburstia ja 21 terhakkaa vihreää kesäkurpitsaa. 

Jos tästä siis jotain pitäisi oppia, niin ainakin se, että kurpitsan siemenet eivät välttämättä tarvitse kylmäkäsittelyä, vaan lämmin muumioitunut kuori toimii yhtä hyvin ellei jopa paremmin. Ai niin, ja tietenkin siis sen, ettei ehkä kaikkea tarvitse kylvää kourakaupalla. On vain niin sydäntä särkevää olla istuttamatta upeita siemeniä, jotka näyttävät purskahtavan elinvoimasta. On muuten ollut mahtava seurata, miten suuri ero eri kasvien esiasteissa on. Mintun ensimmäiset sirkkalehdet ovat niin pieniä, että niitä hädin tuskin näkee, kun taas kesäkurpitsalla on todella jykevä meininki heti alusta alkaen.

Ikkunalaudat ovat jo niin tupaten täynnä, että pikku hiljaa täytyy ottaa oppia muinaisilta babylonialaisilta ja vallata kasvatusalaa korkeammalta. Kavereille varoituksen sana siis, täältä saattaa pöllähtää pieni kurpitsantaimi kotiovelle joku päivä, kun ei nuo kaikki meille palstalle mahdu. ;)

Sunnuntai

Syksyn kiireet on tällä haavaa taas ohi ja voi vihdoin rauhoittua vain olemaan ja ihmettelemään, että mitäs seuraavaksi. Vielä kun osui vapaa sunnuntai kohdalle, oli pakko maksimoida nautinto ja tehdä rauhallisen aamun kunniaksi kunnon brunssi. Yksi tämän hetken lemppareistani on Prisman maatilatorilta saatavat Hugs'n Kisses -sämpylät, joissa on ihana sekoitus pähkinöitä ja jotain hedelmiä ja marjoja. Suosittelen maistamaan. Mieskin oppi muuten tänään tekemään oikeaa munakokkelia, jossa maku ja rakenne olivat kummatkin kohdallaan! 

Käsitöiden kohdalta täällä blogissa on viime aikoina ollut aika hiljaista, mikä on johtunut kipeytyneistä käsistäni. Pelkään kehittäneeni jonkinnäköistä rasitusvammaa vasempaan käsivarteen, sillä se kipeytyy neuloessa tai muuta kiinnipitämistä vaativassa tekemisessä. Jouduin siis keksimään jotain muuta sukuun viime maanantaina syntyneille kaksosille ja mikäs sen parempi kuin personoidut bodyt. Esikoisiin panostetaan tyypillisesti kaikki toiveet ja paineet, joten Kekkonen ja Audrey Hepburn sopivat mainiosti pienokaisille esikuviksi. Ja tämän päiväisen tutustumisen perusteella ainakin pieni tyttö tuntui vastaavan haasteeseen pitkine säärineen ja suloisine kasvoineen. Pojalla taas tempperamenttia ja päättäväisyyttä näkyi jo alle viikon vanhana, että eiköhän tuo tuosta kasva kunnon mieheksi.

Syksyn kiireet saivat aikaan myös sen, että palsta oli jäänyt pistämättä talviteloille. Ensimmäisten pakkasten kunniaksi saimme raahattua itsemme tänään tarkastamaan tilanteen ja olihan se juuri sitä, mitä odottikin. Kaikki jäässä. Tässä palsternakkapenkki.

Palsternakat ilmeisesti vain pitävät pikkupakkasesta, niistä pitäisi tulla vain makeampia, mutta ne lantut!!! Osaako kukaan sanoa, tykkääkö lanttu pahaa siitä, että se pääsee jäätymään? Korjattiin koko sato nyt sitten tänään ja illalla keiteltiin soseeksi niin paljon kuin ehdittiin, etteivät ainakaan enempää ehtisi pilaantumaan. Lanttuja tuli yhteensä 25,8 kg (muistutus ensi vuotta varten: istuta lanttua vähemmän!!!) ja se on hieman liikaa yhden kahden hengen talouden tarpeiksi. Istuttaessa oli haave omista lantuista tehdystä lanttulaatikosta jouluna, ei tällaisesta lanttuvyörystä. Pistettiin onneksi vahinko kiertämään ja kaksosten katsomisreissun jälkeen toimitettiin lanttuja pahaa-aavistamattomien ystävien oville.

Maa-artisokkia oli myös pakko nostaa, etteivät ne riehaantuisi ensi vuonna kasvamaan naapurin puolelle asti. Puolen rivin noston jälkeen todettiin, että otetaan loput keväällä maan jälleen sulettua, ja hyvä niin, sillä noitakin tuli yhteensä yli 8 kiloa. Kevääseen jäi jälleen valkosipulin istuttaminen ja kaikki kunnon maankäännöt, vaikka niin oli suunniteltu, että tänä vuonna tehtäisiin ne jo syksyllä. Oli aika haikea olo jättää palsta talviunille, kovasti haluaisi jo päästä taas möyhentämään maata ja aloittamaan uutta kasvukautta.

Kesän keskellä

Kiitokset kaikille korukuvia lähettäneille, niistä oli suuresti apua opinnäytetyössäni. Loppupuristus oli todella kova ja minulla on mennyt melkein kaksi kuukautta siitä palautuessa; vasta eilen sain siivottua työpöytäni, joka oli siis aivan räjähtänyt opparisotkuista. Raporteeraan aiheesta vielä paremmin, kunhan ehdin, mutta kiinnostuneille tässä linkki työhöni. Kaikki ammattikorkeakouluissa tehdyt opinnäytetyöt pitäisi olla vietynä Theseuksen tietokantaan, joten siellä on paljon mielenkiintoista luettavaa, jos joskus on siitä pulaa.

Kesä on mennyt aika hiljaiselolla. Neulominen on jäänyt hieman vähemmälle helteiden takia, vaikkakin olen luonnollisesti aloittanut ainakin kolme neuletta keskeneräisten töiden pinoa kasvattamaan. Palstamme on myös jäänyt hieman vähemmälle hoidolle kuin viime kesänä, mutta sitä ei ainakaan vielä huomaa sadosta. Onneksi on satanut tasaisin väliajoin, niin kastelulaiskuus ei ole rokottanut turhan paljon.

Nyt on jälleen se aika kesästä, kun kaikkea alkaa tulla ja jos viime kesään on luottaminen, salaatteja ja kurpitsoja tunkee kohta korvista. Pitänee pian kaivaa ne viime kesän kesäkurpitsakeitto- ja -kakkureseptit esiin. Nuo kuvassa mollottavat keltaiset ufot olivat tämän kesän uusi kokeilu. Lajike on muistaakseni nimeltään Sunburst ja en voi muuta kuin kehua makua. Menee raakana sellaisenaan salaatissa ja maistuu ihanalta pannulla oliiviöljyssä paistettuna. Ja näyttää antavan satoa aivan valtavia määriä, joten ufot kannattaa poimia mahdollisimman pieninä.

Alkuja

Kesä on mennyt valtavaa vauhtia eteenpäin ja on vaikea uskoa, että viikon kuluttua alkaa jälleen koulu! Viimeistä vuotta viedään ja sitten pitäisi olla niin muotoilijaa kuin ollakaan - saas nähdä mitä siitäkin tulee. Olen aina ollut sitä mieltä, että kouluissa meistä muovaillaan vain tietyn muotoisia palikoita, ja sen jälkeen itse valinnoillaan aktiivisesti tai ajautumalla muokkaa itsestään sen, mitä haluaa olla ja tehdä. Koulusta valmistuttaessa ei olla valmiita johonkin, se ei tosiaankaan ole loppu, vaan kaiken alku.

Tänään juhlimme alkua, joka alkoi hieman yli neljä vuotta sitten. Kävimme ensimmäistä kertaa sitten häiden syömässä hääpaikassamme ja juhlistamassa neljättä hääpäivää. Varsinaisen hääpäivän vietin kylläkin hammaslääkärin tuolissa tuskallisessa juurihoidossa poski turvonneena, mutta hyvää kannatti odottaa. Oli ihana nähdä jälleen paikka, jossa vietimme yhden elämäni onnellisimmista päivistä ja muistella kaikkia niitä ihmisiä, jotka juhlivat kanssamme.

Muitakin alkuja on viime aikoina ollut. Kädenvääntäjämme kokoontuivat jälleen, tällä kertaa Katrille, joka opasti meitä skräppäilyn saloihin. Olen aiemmin suhtautunut koko touhuun hieman epäluuloisesti lähinnä siksi, että en ole nähnyt mitään järkeä tehdä jotain paperikollaaseja nurkat täyteen, kun ne muutenkin jo pullistelevat, mutta päivän teeman valittuamme piti keksiä jotain tekemistä. Innostuin lopulta valtavasti, kun tajusin, että voinhan skräpätä itselleni vaikka reseptikirjan, johon kerään kaikki parhaat reseptini ja joita olisi sitten ilo selailla muutenkin. Tässä on sitruunaisen kesäkurpitsakeiton ohje, jonka olen kehitellyt kurpitsoiden pään menoksi.

Olemme tosiaan touhunneet tämän kesän palstalla ja jääneet touhuun täydellisesti koukkuun. Satoa on tullut ja paljon ja vielä on korjaamatta sipulit ja porkkanat ja talviperunat ja punajuuret ja ja ja... Kesäkurpitsoita on tullut ajoittain niin, että niitä ei ole ehtinyt korjaamaan "normaalin" kokoisina, jolloin ne ovat paisuneet järisyttäviin mittoihin. Ylläolevassa kuvassa on kaveri (1,9 kg, potra poika!), jonka vein Katrille tuliaisiksi kässäiltaan. Yllättyneen emännän ensimmäinen kommentti oli "Mikä toi on?!". Ehkä se ei tosiaan enää näyttänyt ihan normikesäkurpitsalta... Täytyy laittaa vahinkoa vähän kiertämään etenkin, kun omassa jääkaapissa odottaa samanlainen ja palstalla kasvaa muutama jötkäle vielä lisää! ;D 

Vaikka palstailu onkin vienyt aika pitkälti kaiken ajan, on täällä käsitöitäkin ehditty tehdä. Pellavainen Whisper cardigan on neulottu ja päätelty, mutta odottaa vielä kostutusta ja pingotusta, joten siitä kuvia myöhemmin. Viimeisin aloitettu juttu on peitto, jonka tekemisestä oli puhetta kädenvääntäjienkin kesken. Olen mennyt lupaamaan, että vaatehuoneen remontin jälkeen lankani tulisivat mahtumaan kahteen laatikkoon (plus tietenkin yhteen, joka ei tule vaatehuoneeseen, ja siihen, joka on vaatekaapin päällä, ja eihän oikeastaan ole puhuttu myöskään mitään siitä pienestä vanhasta kattilakaapista tai siitä rottinkisesta piknikkorista, joka toimii yöpöytänä...), joten totesin, että nyt pistetään hyvään käyttöön ne vanhat Nallet, jotka joskus tuli ostettua paitaa varten, ja virkataan niistä torkkupeitto!

Mallina toimii Hexagon How-To (ravelry-linkki) ja virkkaan paloja kaksikertaisella langalla, jolloin homma etenee mahtavaa vauhtia! Kuva on otettu pari päivää sitten ja nyt paloja on jo ainakin kaksinkertainen määrä. Virkkaan palaset kiinni peittoon viimeisellä kierroksella, jolloin ei tule edes sitä hirveää saumomista, mitä vihaan yli kaiken. Ihan loistoprojekti, kun jokaisen palan jälkeen tuntuu kuin olisi saanut jotain valmista!