"IKEA-Dagenefter"

Jees. IKEA-viikonlopun dagenefter. Jalkoja kolottaa, käsiä kolottaa, peukaloissa on hiertymät ruuvien vääntämisestä, kroppa on täynnä mustelmia kummallisissa paikoissa ja kylppäri pullollaan pahvirojua.

Mutta! 3 m x 2,5 m ja noin 3 tonnia kirjoja ym. tavaraa siirrettyämme meillä on vihdoinkin jokseenkin järkevän näköinen kirjahyllyjärjestelmä! Ja mulla jälleen oma ihanan tyhjä (vielä ihan hetken...) työpöytä!!!

Jälkeen!

Ennen...

Samalla vaihdettiin työhuoneesta "oikea" lamppu pois ja palattiin takaisin 5 euron paperivarjostimeen, joskin mielestäni edes hieman edistyneempään sellaiseen. Tässä on sentään jotain muotoa siihen iänikuiseen palloon verrattuna. Paperilampuissa on jotain niin "opiskelijamaista", että Mies koki syvästi meidän taantuvan sisustuksellisesti... Mun mielestä tämä oli kuitenkin todella ihana ja sen antama valokin on moninkertainen edelliseen "oikeaan" lamppuun verrattuna.

Massiivisesta urakasta ei olisi selvitty ilman virvoikkeita ja musiikkia (eikä pizzataxin poikia). Ja vaikka työhuoneen seinä onkin nyt siisti, niin jäi vielä mainitsematta, että ei ne kaikki ennen-kuvassa olleet tavarat tohon hyllyyn mahtuneet, vaan niitä löytyy edelleen pitkin kämppää ripoteltuna. Kyllä tässä vielä pari kuohuvaa porisee ennen kuin vapaa lattiapinta-ala lähenee optimaalisia mittoja...

IKEA-lauantai

 

Tarvitseeko sanoa enempää?!       ;D

Huomenna...

...on hieno päivä!

Perjantai-illan turhaumia

Huomaa, että on ollut raskas viikko, kun vapaa perjantai-iltakaan ei tuo tyydytystä. Mies katosi kaverin minipolttareihin, joten olin ajatellut kaivautua syvälle sohvan nurkkaan, neuloa jotain mukavaa ja katsoa hömppää telkkarista. Ja pöh.

Ei tuntunut siltä, että jaksaisi huolitella äsken valmistuneen neuleen reunoja tai muutenkaan puuhailla keskeneräisten kanssa, vaan olisi ihana aloittaa jotain todella kivaa uutta ja syksyistä. Meninpä sitten kaivelemaan lankoja laatikoista esille, mikä oli virhe, sillä mitäs muutakaan sieltä tunkee naamalle kuin keskeneräisiä neuleita, jotka ovat sotkeutuneet toisiinsa. Lisäksi olen varma, että osa langoista ja ehkä juuri ne, joista olisin halunnut tänään jotain aloittaa, on edelleen paikassa nimeltä Jemma, jonne olen niitä varastoinut Miehen silmien edestä. Kun tutkin noita "ihastuttavia" ufoja, totesin niissä olevan monessa jotain kovin samanlaista.

No kah, suurin osa niistä oli vauva-/lapsineuleita! Tiesin, että niitä on muutama, mutta että näin paljon?! Olen ihan oikeasti yrittänyt neuloa kavereiden ja tuttujen lapsille kaikenlaista, mutta se ei vaan tunnu multa onnistuvan. Mulla ei ole mitään käsitystä nyyttien koosta tai muodosta ja tuntuu, että vaatekappaleista tulee väistämättä liian pieniä jostain kohtaa tai sitten vaan niin älyttömän epäkäytännöllisiä, että ei kukaan halua laittaa niitä mukulalleen päälle.

Olen vähän ihmetellytkin, kun on tuntunut siltä, että olisi kauheasti koko ajan neulonut vauvoille jotain, mutta silti on aina huono omatunto, kun äitejä tapaa, kun ei ole mitään neuletta vieläkään saanut annettua. No ilmankos, kun kaikki on vielä keskeneräisiä, joita ei tee mieli tehdä loppuunkaan, kun työssä on kaikki mittasuhteet pielessä. Joten yleinen ja yhtäläinen pahoitteluni kaikille tutuille mammoille, jotka vauvaneuleita toivovat, yritystä täällä on kyllä ollut ja vaikka kuinka paljon, mutta p^*#¤%&"^* kun ei onnistu!!!

Ongelmaan löytyi nopea ratkaisu Hulluilta päiviltä ostamastani hatturasiasta: poissa silmistä, poissa mielestä... Tai niin sitä toivoisi. Parempi varmaan jättää tänään puikot rauhaan ja yrittää rauhoittua muilla keinoin.

Järjestystä elämään, mars!

Käytiin Miehen kanssa nopeasti tänään ostoksilla, tavoitteena löytää matkalaukku ja hakea Akateemisesta pari laatikkoa. Luonnollisena jatkona vaatehuoneen remppaan on nimittäin työhuone ja etenkin sen kaaoksellinen kirjahylly. Uskon kovasti, että jos jokaisella tavaralla on oma paikkansa, järjestyksen pito on paljon helpompaa. Uudessa asunnossa ei tavarat ole vielä löytäneet paikkaansa, joten nurkkia valtaa edelleen aikamoiset röykkiöt. Katrin skräppi-illassa bongasin pari aivan ihanaa laatikkoa, jotka näkyvät muuten tässä jutussa, ja totesin siinä olevan täydellinen ratkaisu erinäisten papereiden ym memorabilian säilyttämiseen.

Kolmantena asiana listalla oli uuden kalenterin löytäminen. Olen äärimmäisen nirso kalentereiden suhteen. Kannen materiaalin täytyy olla miellyttävä ja mieluiten kova, että sitä vasten voi kirjoittaa. Kalenterisivujen täytyy olla aivan ehdottomasti selkeitä ja koko viikko täytyy näkyä samalla aukealla. Joka päivässä täytyy olla kellonajat tai ainakin joka toisessa päivässä niin, että niitä on helppo seurata. Lisäksi viikkonäkymässä päivät täytyy olla jaettu pystysuoraan eikä vaakaan niin kuin todella monessa kalenterissa on.

Kun viimein löysin sisällöltään kelpaavan kalenterin, ei sen kansi todellakaan miellyttänyt minua (jotain tribal-kuvioita ja teksti time addict...), joten ei kuin toimeen!

Jälleen iso kiitos Katrille, joka pelasti minut kauhean kalenterin kansien kynsistä! Skräppi-kurssin opeista oli nimittäin se hyöty, että kaupassa osasin katsoa karmeita kansia aivan uudella silmällä, ja jo junassa kotimatkalla olin irrottanut kannet kalenterista ja kotona tapetoin saman tien ärsyttävän etukannen eteisestä jääneellä tapetin palalla!

Piste iin päälle tuli ihanalla dymo-laitteella naputellulla tarralla! Ja taas kiitos Katrille, enpä olisi osannut lähteä itse Clas Ohlsonilta laitetta etsimään. Oikeastaan tämän kirjoituksen otsikko olisi pitänyt olla "Oodi Katrille!"...    ;D

Hepuli

Juu. Minut tuntevat tietävät, että välillä saattaa lähteä vähän käsistä ja lujaa. Kävipä niin tuossa viime viikolla eräänä vapaapäivänä, että jääkaapissa sattui olemaan aamulla cokista ja unenpöpperössä taisin sitä juoda parikin lasillista. Seurauksena oli energiapurkaus, jonka buustaamana kävin ensin kellarin häkkivaraston kimppuun. Kiskoin muuton yhteydessä täyteen tungetusta varastosta kaikki tavarat ulos pitkin käytäviä ja järjestin ne takaisin niin, että tarpeellisiin pääsee jopa käsiksi ja myytävät tavarat ovat aivan edessä valmiina kirppikselle.

Palasinpa sitten takaisin kotiin ja avasin oven vaatehuoneeseen, joka on ollut aivan yhtä kauhea ilmestys ellei jopa pahempikin. Vaatehuoneen sisusta on peräisin talon rakentamisen ajalta ja on aika tunkkainen soppi etenkin, kun se on tungettu täyteen laatikoita, vaatteita ja muuta tuiki tärkeellistä tavaraa.

Ihan ok:n näköinen tyhjänä, mutta kuvitelkaa tämä täyteen tungettuna. Tilaa kääntyä ja ottaa tavaroita hyllystä ei ole juuri lainkaan.

No, tulipa sitten ajatuksissa otettua hyllyn reunasta kiinni ja testattua, miten tiukassa rakenne oli. Kuului oikein muheva rasahdus. Seuraava muistikuva onkin siitä, kun yli puolet vaatehuoneeseen tungetusta massasta on kannettu ympäri muuta asuntoa tukkien täysin työhuoneen ja olohuoneen vapaat lattiapinta-alat. Tähän väliin pieni tarkistussoitto Miehelle, että pahastuuko kauheasti, jos vaatehuone on palasina, kun tulee töistä. Eihän se tietenkään vastannut, joten ei kuin tuumasta toimeen. Hiljaisuushan on tunnetusti myönnytyksen merkki.

Puolitoista tuntia myöhemmin puhelin soi ja pienestä puuskutuksesta Mies jo osaa aavistaa jotain olevan tekeillä. Tuumaa, että parempi varmaan jäädä töihin vähän pidempään. Siinä vaiheessa hyllyt on kuitenkin jo palasina ja nojalla ympäri seiniä eteisessä, parvekkeella ja makuuhuoneessa. Mitäs lähtivät niin helposti irti!

Miehen eduksi täytyy sanoa, että vaikka hänellä startti- ja suunnitteluvaihe saattaa kestää niin kauan, että toiselta palaa hermo ja toinen päättää vain tarttua toimeen, Mies kuitenkin pääsee kiitettävän nopeasti tilanteen tasalle, kun vahinko on jo tapahtunut. Seuraava viikonloppu juostiinkin rautakauppojen, kodin ja Ikean väliä ja pistettiin tuulemaan. Tässä ensimmäinen maalikerros on jo maalattu ja levyjen takaa paljastunut raaka betoniseinä peitetty.

Ovesta vasemmalle puolelle olevalle seinälle läiskimme Tunto-laastilla kuviota palkin alle ja tämä on tarkoitus maalata vielä hopeamaalilla. Emme halunneet ryhtyä hirveästi pakkeloimaan seiniä tasaiseksi, joten päätimme päinvastoin korostaa muhkuraisuutta.

Kaksi muuta seinää päätimme tapetoida neutraalilla tapetilla, joka tulee jäämään hyllyjen taakse, mutta tuo kuitenkin tilaan vähän sisutetumpaa fiilistä. Viimeisimpänä Mies oli tänään tempaissut tilaan uuden lattian samasta laminaatista, mitä käytimme eteisessä.

Hyllyjärjestelmäksi valitsimme parin kuukauden pohdinnan ja tutkimisen jälkeen Ikean Broder-sarjan. Se tuntui tarpeeksi tukevalta toimimaan myös varastohyllynä, sillä ei meillä kaikki säilytettävät tavarat ole tosiaankaan mistään kevyimmästä päästä... Ehkä juuri Broderin krouviutta pehmentämään tai toimimaan sille kontrastina halusimme tehdä seinistä ja lattiasta vähän "fiinimmät", ettei nyt ihan tulisi oloa, että tässä nyt jossain varastovajassa ollaan. Kiirettä vähän kyllä pukkaa vielä, vieraita olisi tulossa sunnuntaina kylään ja seinä on vielä maalaamatta, hyllyt kiinnittämättä seiniin ja kattoon ja kaikki ne tavaravuoret miehittävät edelleen muuta kämppää. Ehkä pitää ostaa vähän lisää cokista...

Alkuja

Kesä on mennyt valtavaa vauhtia eteenpäin ja on vaikea uskoa, että viikon kuluttua alkaa jälleen koulu! Viimeistä vuotta viedään ja sitten pitäisi olla niin muotoilijaa kuin ollakaan - saas nähdä mitä siitäkin tulee. Olen aina ollut sitä mieltä, että kouluissa meistä muovaillaan vain tietyn muotoisia palikoita, ja sen jälkeen itse valinnoillaan aktiivisesti tai ajautumalla muokkaa itsestään sen, mitä haluaa olla ja tehdä. Koulusta valmistuttaessa ei olla valmiita johonkin, se ei tosiaankaan ole loppu, vaan kaiken alku.

Tänään juhlimme alkua, joka alkoi hieman yli neljä vuotta sitten. Kävimme ensimmäistä kertaa sitten häiden syömässä hääpaikassamme ja juhlistamassa neljättä hääpäivää. Varsinaisen hääpäivän vietin kylläkin hammaslääkärin tuolissa tuskallisessa juurihoidossa poski turvonneena, mutta hyvää kannatti odottaa. Oli ihana nähdä jälleen paikka, jossa vietimme yhden elämäni onnellisimmista päivistä ja muistella kaikkia niitä ihmisiä, jotka juhlivat kanssamme.

Muitakin alkuja on viime aikoina ollut. Kädenvääntäjämme kokoontuivat jälleen, tällä kertaa Katrille, joka opasti meitä skräppäilyn saloihin. Olen aiemmin suhtautunut koko touhuun hieman epäluuloisesti lähinnä siksi, että en ole nähnyt mitään järkeä tehdä jotain paperikollaaseja nurkat täyteen, kun ne muutenkin jo pullistelevat, mutta päivän teeman valittuamme piti keksiä jotain tekemistä. Innostuin lopulta valtavasti, kun tajusin, että voinhan skräpätä itselleni vaikka reseptikirjan, johon kerään kaikki parhaat reseptini ja joita olisi sitten ilo selailla muutenkin. Tässä on sitruunaisen kesäkurpitsakeiton ohje, jonka olen kehitellyt kurpitsoiden pään menoksi.

Olemme tosiaan touhunneet tämän kesän palstalla ja jääneet touhuun täydellisesti koukkuun. Satoa on tullut ja paljon ja vielä on korjaamatta sipulit ja porkkanat ja talviperunat ja punajuuret ja ja ja... Kesäkurpitsoita on tullut ajoittain niin, että niitä ei ole ehtinyt korjaamaan "normaalin" kokoisina, jolloin ne ovat paisuneet järisyttäviin mittoihin. Ylläolevassa kuvassa on kaveri (1,9 kg, potra poika!), jonka vein Katrille tuliaisiksi kässäiltaan. Yllättyneen emännän ensimmäinen kommentti oli "Mikä toi on?!". Ehkä se ei tosiaan enää näyttänyt ihan normikesäkurpitsalta... Täytyy laittaa vahinkoa vähän kiertämään etenkin, kun omassa jääkaapissa odottaa samanlainen ja palstalla kasvaa muutama jötkäle vielä lisää! ;D 

Vaikka palstailu onkin vienyt aika pitkälti kaiken ajan, on täällä käsitöitäkin ehditty tehdä. Pellavainen Whisper cardigan on neulottu ja päätelty, mutta odottaa vielä kostutusta ja pingotusta, joten siitä kuvia myöhemmin. Viimeisin aloitettu juttu on peitto, jonka tekemisestä oli puhetta kädenvääntäjienkin kesken. Olen mennyt lupaamaan, että vaatehuoneen remontin jälkeen lankani tulisivat mahtumaan kahteen laatikkoon (plus tietenkin yhteen, joka ei tule vaatehuoneeseen, ja siihen, joka on vaatekaapin päällä, ja eihän oikeastaan ole puhuttu myöskään mitään siitä pienestä vanhasta kattilakaapista tai siitä rottinkisesta piknikkorista, joka toimii yöpöytänä...), joten totesin, että nyt pistetään hyvään käyttöön ne vanhat Nallet, jotka joskus tuli ostettua paitaa varten, ja virkataan niistä torkkupeitto!

Mallina toimii Hexagon How-To (ravelry-linkki) ja virkkaan paloja kaksikertaisella langalla, jolloin homma etenee mahtavaa vauhtia! Kuva on otettu pari päivää sitten ja nyt paloja on jo ainakin kaksinkertainen määrä. Virkkaan palaset kiinni peittoon viimeisellä kierroksella, jolloin ei tule edes sitä hirveää saumomista, mitä vihaan yli kaiken. Ihan loistoprojekti, kun jokaisen palan jälkeen tuntuu kuin olisi saanut jotain valmista!

Keke

Ke-ke-ke-kesäterveisiä! On se jännä, miten kesäyöt innostaa kukkumaan ja puuhailemaan! Edellisestä kukku-kerrasta syntyi vyyhti jännän väristä lankaa, joka on sinnikkäästi vastustanut kuvauksia. Vyyhti kun vaihtaa väriä nopeammin kuin ajatus heti, kun kameran linssiä sille väläyttää. Toivottavasti se saadaan vielä jossain vaiheessa yllätettyä. Löytyyköhän netistä joku Paparazzi for beginners -opas...

Viime aikoina on lähipiirissä niin ystävien, työkavereiden kuin koulukavereidenkin puolelta joka suunnalta ruvennut pullahtelemaan palleroita kuin sieniä sateella. Viimeisimpänä on työkaverini, joka on jäämässä ensi torstaina äippälomalle ja on ison masunsa kanssa näyttänyt jo pari kuukautta poksahtavan siihen paikkaan. Työkaveri on huumorisnaisia ja nimesi tulokkaan jo hyvissä ajoin Keijo Kyllikiksi alias Kekeksi, joka juurtui kahta syvemmin työnimeksi, kun kaveri ei ollut lainkaan ujostellut ultrassa, vaan oli ennemmin osoittanut pienen ekshibitionistin elkeitä. Joten täytyihän Kekelle oma nimikkobody päräyttää!

Katrin ja Lauran opeista oli taas hyötyä (iso kiitos!!!), joskin en omista hienoja oikeita kankaanpainantavarusteita (vielä!), vaan jouduin jälleen kaivertamaan piirtoheitinkalvoon reikiä sormet hellinä.

Ja jotain hyötyä ollut myös niistä koulun Photoshop-kursseista, kuvien muokkaaminen menee nykyään jo melko rutiinilla ja vähemmillä ärräpäillä kuin ennen.

Hmmmm...

Ei kai se kello vielä niin paljon ole...

Tjaaa... Mitäköhän tästä tulee...

Paljon parempi!

Tuulahdus Tukholmaa

On sitten ilmoja pidellyt! Kun ei pitkään aikaan ole polkannut, on vaikea päättää, mistä sitä aloittaisi, mutta aloitetaan nyt pienen Tukholman turneemme kuvilla. Olimme Miehen kanssa ottaneet yhden kesälomaviikon heti kesäkuun alkuun ja kaiken maailman tuhkiin kyllästyneenä päätimme suunnata lahden yli minilomalle. Vietimme yhden yön ja kaksi päivää Tukholmassa plus tietenkin kaksi yötä laivalla. Ei ole tullut yli 10 vuoteen käytyä Stokiksessa, joten jo oli aikakin.

Olimme päättäneet tutustua ennalta meille tuntemattomaan Södermalmin alueeseen, jota nykyään tituleerataan SoFoksikin (South of Folkungagatan) ja ihan rehellisesti vaan shopata, syödä ja ihmetellä. Södermalm alueena yllätti iloisesti, oli pieniä kuppiloita joka nurkassa ja ihmeellisiä pikkukauppoja sivukaduilla. Ehdottomasti kivempaa aluetta kuin ne yleensä kolutut Drottningsgata ja ympäristö (jossa siis toki myös piipahdimme).

Olin luonnollisesti tutkinut Knitmapista alueen lankakaupat ja Miestä säästääkseni valinnut yhden (!), johon olisi pakko päästä ja valinta osui kyllä täysin nappiin!  Maria's garn oli juuri kaksi päivää aikaisemmin siirtynyt uudelle omistajalle ja kaupan nimi on nykyään Litet Nystan. Omistaja kirjoittaa samannimistä blogia ja on myös Ravelryssä. Osuin liikkeeseen niin, että tapasin sekä Marian että pikkuNystanin ja olin aivan haltioissani niin ihanan ystävällisistä ja avoimista kauppiaista! Aivan eri meininki kuin esim. Menitassa oman kokemukseni mukaan.

Huomatkaa tuiman keskittynyt ilme.
Lankojen valinta on vakava asia!

Satuin ihastumaan siellä mahtavaan pellavalankaan, joka oli kuin tehty Whisper Cardiganiin, mutta en tietenkään ollut ottanut mitään menekkiarvioita mukaan. Kyselin naisilta, tiesivätkö/lukivatko he IK:a (joo!), muistivatko he sieltä sellaista härpäkettä, mikä ei ihan ole takki vaan sellainen epämääräinen ja (kuvitelkaa!!!!) Maria oli samantien, että kylläkyllä, se on Whisper Cardigan, tarvitset siihen kolme kerää tuota lankaa!!!!! Aivan mieletöntä!!! Koko tunnelma kaupassa oli aivan erilainen kuin Suomessa ja todella suosittelen pistäytymään siellä, jos Tukholmaan osuu.

Pellavat on paikallistettu, pulssi on koholla.

Uusi omistaja keskellä harmaassa paidassa auttamassa asiakasta.

Hyvään reissuun kuuluu ehdottomasti hyvä ruoka ja sitä löytyi! Pysähdyimme umpimähkään yhteen kahviloista jossain keskellä pikkukatujen sokkeloa lounaalle ja sekä minun salaattini että Miehen panini olivat todella herkullisia. Salaatissa oli mm. lämmintä vuohenjuustoa, prosciuttoa, saksanpähkinöitä, marinoituja papuja, hunajaa päällä ja alla ihanasti maustettua quinoaa.

Kerrankin Mies on osannut ottaa kuvan hyvästä

kuvakulmasta, ainakin 10kg on kadonnut...

Löysimme katujen sokkeloista myös ihastuttavan ruokakaupan Cajsa Warg - Matbutiken, joka muistutti vanhoja sekatavarakauppoja. Tarjonta oli aivan omaa luokkaansa, valtavasti luomu- ja lähituotteita ja tunnelma vailla vertaansa. Olisi ihana, jos meilläkin olisi tällainen lähellä, tai edes Helsingissä, siellä tulisi käytyä varmasti usein. Maatilatori on lähin vastine, mutta jää kyllä kalpeaksi kakkoseksi.

Laivalla (Viking Linella) söimme mennen tullen Food Gardenissa eli niissä vähän pienemmissä ruokapaikoissa. Olemme kuulleet buffeteista sellaista juttua laivalla joskus työskenneeltä kokilta, että ei tee enää mieli mennä niihin karjan syöttöpaikkoihin. Kannatti, sillä ruoka oli hyvää ja maisemat vielä paremmat. Seurasta puhumattakaan. ;D

Linssin läpi

Ihanaa, kun aurinko alkaa taas paistaa, tuntuu kuin heräisi pitkästä mustasta unesta ja alkaisi olla jälleen osa maailmaa.

Kaikki aina esittelee niiden ihania koteja ja ottaa kauniita kuvia, joten mitä muut edellä niin pöllöt perässä. Muutimme viime kesänä ensimmäisen omaan pankin omistamaan asuntoon, jonka remppasimme lattiasta kattoon. Talo on rakennettu vuonna 1960 ja siitä meillä on muistuttamassa edelleenkin alkuperäiset keittiö ja kylpyhuone. Muutimme myös reippaasti pienempään asuntoon kuin aiemmin, joten tavaraa on tullut karsittua valtavia määriä ja lisää pitäisi vielä pystyä heittämään pois tai myymään. Kämppä on ollut sellaisessa kaaoksessa, että pahimmillaan lattioita ei ole näkynyt, maalitahroja, ruuveja, teippiä, maalitonkkia ynnä muuta tuikitärkeää remppakamaa on ollut joka ikinen pinta peitossa ja vaatteita on saanut kaivaa reippaasti yli puoli vuotta erinäisistä säkeistä ja pahvilaatikoista.

Auringon myötä havahduin kuitenkin siihen, että pahimmat remppa- ja roinakasat ovat vihdoin kuin maagisesti kadonneet ja kämppä alkaa vaikuttamaan kodilta. Halusin siksi kuvata kodistamme niitä kauniita kohtia, jotka lämmittävät mieltäni ja auttavat kestämään viimeisiä pahvilaatikkoja ja keskeneräisiä kohtia. (Ja älköön kukaan mainitko sanaa lista...)

Yksi kaikkein valmeimmista kohdista on makuuhuone, josta ajoittain saa ihan seesteisiäkin kuvia. Vaatekaapin päällä on kuitenkin jemmassa kaksi rullaa ihanaa tapettia, jotka pitäisi saada vielä seinään, kunhan ehtii... Ja sittenhän ei sänkypeitto enää sovi väreihin enkä ole varma tyynyistäkään jne. jne....

Löysin muutama viikko sitten Papagenasta oveen ripustettavan naulakon, joka oli niin herkullinen, että se lähti samantien mukaan. Eihän se tietenkään suostunut olemaan sopivan kokoinen meidän vanhoihin oviimme, mutta onneksi oven yläreunassa on reunus, johon koukut sopivasti jäävät kiinni. Ja naulakko on täyttänyt odotukset yli toiveiden siinä suhteessa, että lattialle lojumaan jääneiden vaatteiden määrä on vähentynyt lähes olemattomiin!!!

Työhuone on ollut niin pitkään aivan hirveä varastokasa, että ei mitään rajaa. Sen jälkeen, kun sain Ikeasta hankittua sivupöydän, johon mahtuu osa harrastekamoistani, on homma alkanut luistaa.

Jopa lapsuudestani mukana kulkenut vanha kastilaatikko pääsi jälleen esille! Saas vaan nähdä, miten pitkään pysyy näin tyhjänä...

Yksi työhuoneen seinistä on muurattu umpeen kirjahyllyillä ja kun hyllyjen päällä on vähän tilaa, sen tietää mitä sille tilalle tapahtuu. Jostain syystä olen kuitenkin alkanut pitää laatikkopinoista. Liekö sitten katsellut niitä liian pitkään remppavaiheessa.

Keittiöstä oli kätevästi ovi kylpyhuoneeseen, niin kuin on myös eteisestä, mutta parin "tilanteen" jälkeen päätimme naulata oven kiinni. Aukkoon saimme tehtyä keittiön puolelle maustehyllyt, joita ei siis alkuperäisessä 60-luvun keittiössä luonnollisesti ollut. Käytettiinköhän silloin edes mitään mausteita suolan ja pippurin lisäksi?