maanantai 26. heinäkuuta 2010

Keke

Ke-ke-ke-kesäterveisiä! On se jännä, miten kesäyöt innostaa kukkumaan ja puuhailemaan! Edellisestä kukku-kerrasta syntyi vyyhti jännän väristä lankaa, joka on sinnikkäästi vastustanut kuvauksia. Vyyhti kun vaihtaa väriä nopeammin kuin ajatus heti, kun kameran linssiä sille väläyttää. Toivottavasti se saadaan vielä jossain vaiheessa yllätettyä. Löytyyköhän netistä joku Paparazzi for beginners -opas...

Viime aikoina on lähipiirissä niin ystävien, työkavereiden kuin koulukavereidenkin puolelta joka suunnalta ruvennut pullahtelemaan palleroita kuin sieniä sateella. Viimeisimpänä on työkaverini, joka on jäämässä ensi torstaina äippälomalle ja on ison masunsa kanssa näyttänyt jo pari kuukautta poksahtavan siihen paikkaan. Työkaveri on huumorisnaisia ja nimesi tulokkaan jo hyvissä ajoin Keijo Kyllikiksi alias Kekeksi, joka juurtui kahta syvemmin työnimeksi, kun kaveri ei ollut lainkaan ujostellut ultrassa, vaan oli ennemmin osoittanut pienen ekshibitionistin elkeitä. Joten täytyihän Kekelle oma nimikkobody päräyttää!

Katrin ja Lauran opeista oli taas hyötyä (iso kiitos!!!), joskin en omista hienoja oikeita kankaanpainantavarusteita (vielä!), vaan jouduin jälleen kaivertamaan piirtoheitinkalvoon reikiä sormet hellinä.

Ja jotain hyötyä ollut myös niistä koulun Photoshop-kursseista, kuvien muokkaaminen menee nykyään jo melko rutiinilla ja vähemmillä ärräpäillä kuin ennen.