Alkuja

Kesä on mennyt valtavaa vauhtia eteenpäin ja on vaikea uskoa, että viikon kuluttua alkaa jälleen koulu! Viimeistä vuotta viedään ja sitten pitäisi olla niin muotoilijaa kuin ollakaan - saas nähdä mitä siitäkin tulee. Olen aina ollut sitä mieltä, että kouluissa meistä muovaillaan vain tietyn muotoisia palikoita, ja sen jälkeen itse valinnoillaan aktiivisesti tai ajautumalla muokkaa itsestään sen, mitä haluaa olla ja tehdä. Koulusta valmistuttaessa ei olla valmiita johonkin, se ei tosiaankaan ole loppu, vaan kaiken alku.

Tänään juhlimme alkua, joka alkoi hieman yli neljä vuotta sitten. Kävimme ensimmäistä kertaa sitten häiden syömässä hääpaikassamme ja juhlistamassa neljättä hääpäivää. Varsinaisen hääpäivän vietin kylläkin hammaslääkärin tuolissa tuskallisessa juurihoidossa poski turvonneena, mutta hyvää kannatti odottaa. Oli ihana nähdä jälleen paikka, jossa vietimme yhden elämäni onnellisimmista päivistä ja muistella kaikkia niitä ihmisiä, jotka juhlivat kanssamme.

Muitakin alkuja on viime aikoina ollut. Kädenvääntäjämme kokoontuivat jälleen, tällä kertaa Katrille, joka opasti meitä skräppäilyn saloihin. Olen aiemmin suhtautunut koko touhuun hieman epäluuloisesti lähinnä siksi, että en ole nähnyt mitään järkeä tehdä jotain paperikollaaseja nurkat täyteen, kun ne muutenkin jo pullistelevat, mutta päivän teeman valittuamme piti keksiä jotain tekemistä. Innostuin lopulta valtavasti, kun tajusin, että voinhan skräpätä itselleni vaikka reseptikirjan, johon kerään kaikki parhaat reseptini ja joita olisi sitten ilo selailla muutenkin. Tässä on sitruunaisen kesäkurpitsakeiton ohje, jonka olen kehitellyt kurpitsoiden pään menoksi.

Olemme tosiaan touhunneet tämän kesän palstalla ja jääneet touhuun täydellisesti koukkuun. Satoa on tullut ja paljon ja vielä on korjaamatta sipulit ja porkkanat ja talviperunat ja punajuuret ja ja ja... Kesäkurpitsoita on tullut ajoittain niin, että niitä ei ole ehtinyt korjaamaan "normaalin" kokoisina, jolloin ne ovat paisuneet järisyttäviin mittoihin. Ylläolevassa kuvassa on kaveri (1,9 kg, potra poika!), jonka vein Katrille tuliaisiksi kässäiltaan. Yllättyneen emännän ensimmäinen kommentti oli "Mikä toi on?!". Ehkä se ei tosiaan enää näyttänyt ihan normikesäkurpitsalta... Täytyy laittaa vahinkoa vähän kiertämään etenkin, kun omassa jääkaapissa odottaa samanlainen ja palstalla kasvaa muutama jötkäle vielä lisää! ;D 

Vaikka palstailu onkin vienyt aika pitkälti kaiken ajan, on täällä käsitöitäkin ehditty tehdä. Pellavainen Whisper cardigan on neulottu ja päätelty, mutta odottaa vielä kostutusta ja pingotusta, joten siitä kuvia myöhemmin. Viimeisin aloitettu juttu on peitto, jonka tekemisestä oli puhetta kädenvääntäjienkin kesken. Olen mennyt lupaamaan, että vaatehuoneen remontin jälkeen lankani tulisivat mahtumaan kahteen laatikkoon (plus tietenkin yhteen, joka ei tule vaatehuoneeseen, ja siihen, joka on vaatekaapin päällä, ja eihän oikeastaan ole puhuttu myöskään mitään siitä pienestä vanhasta kattilakaapista tai siitä rottinkisesta piknikkorista, joka toimii yöpöytänä...), joten totesin, että nyt pistetään hyvään käyttöön ne vanhat Nallet, jotka joskus tuli ostettua paitaa varten, ja virkataan niistä torkkupeitto!

Mallina toimii Hexagon How-To (ravelry-linkki) ja virkkaan paloja kaksikertaisella langalla, jolloin homma etenee mahtavaa vauhtia! Kuva on otettu pari päivää sitten ja nyt paloja on jo ainakin kaksinkertainen määrä. Virkkaan palaset kiinni peittoon viimeisellä kierroksella, jolloin ei tule edes sitä hirveää saumomista, mitä vihaan yli kaiken. Ihan loistoprojekti, kun jokaisen palan jälkeen tuntuu kuin olisi saanut jotain valmista!