Tänään huipentui mahtava Marttaliiton, Tekstiiliopettajaliiton ja Novitan talvella alkanut isoäidinneliö-tilkkupeittojen maailmanennätystempaus Tuomiokirkon portailla, kun täkit kasattiin yhteen isoksi ennätyspeitoksi. Olimme oman käsityökerhomme Sylvien kanssa virkanneet yhdessä pienen peiton ennätykseen mukaan, joten halusimme ehdottomasti päästä seuraamaan tapahtumaa paikan päälle.
Vaikka olimme kuulleet jo naamakirjan kautta, että peittoja olisi saapunut valtavasti, ei mikään valmistanut meitä näkyyn, joka portailla odotti. Olimme paikalla aamupäivästä, jolloin peittoa vielä kasattiin ja täkkipinoja oli pitkin portaita. Vieressä oli myös rekka, jonka kontissa odotteli vuoroaan valtavat kasat peittoja lisää.
Kaiken kruunasi upea ilma. Sininen taivas ja vielä valkoinen Tuomiokirkko loivat aivan mielettömän taustan värikkäälle tilkkutäkille ja vaikka ei uskoisi sellaisen värikirjon yhteen sopivan, näky oli niin kaunis ja iloinen, että sydäntä lämmittää vielä ja pitkään.
Ehkä tärkeintä ja koskettavinta itselle tässä tapahtumassa oli nähdä, miten paljon ihmiset ovat vielä valmiita uhraamaan aikaansa (ja rahaa myös) yhteiseen hyvään. Koen, että täällä Suomessa ihmisillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia osallistua hyväntekeväisyyteen kuin esimerkeiksi jenkkilässä, tai johtuuko se vain kulttuurieroista, mutta jollain tavalla kaipaisin itse enemmän persoonallisempaa osallistumistapaa kuin pelkkä rahan syytäminen jonkun määrättömän koneiston syvyyksiin. Minun "tärkein" valuuttani on aikani ja osaamiseni ja se, kuinka, kenelle ja mihin niitä jaan. Vaikka tilkkutäkkiprojekti olikin hyvin pieni asia, se tuntui todella hyvältä ja siihen osallistuminen jätti hyvän mielen.
Toivottavasti peitot löytävät hyvät kodit ja niiden mukana välittyy paljon lämpimiä ajatuksia ja välittämistä saajille. Antamisen ilo on ehdottomasti se paras ilo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti