Pieniä iloja

Linssiluteena

2012-02-05T21:54:00.000+02:00

Tänään täytyi taas pitkästä aikaa yrittää viihtyä linssin väärällä puolella, kun kuvasimme tai ainakin kovasti yritimme kuvata ryhmäkuvia tuleville nettisivuillemme. Kuvattavana oleminen on ainakin meikäläiselle vaikea asia ja hyvien kuvien saaminen työn takana. Kun vielä yhteen kuvaan laittaa kolme samanlaista apinaa, voitte kuvitella, että sellaisen kuvan saaminen, missä jokaisella on jollain tavalla säällinen ilme naamalla, ei todellakaan ole helppoa.

Käsityöt ovat tosiaan edelleen pannassa käsien rasitusvammojen takia, mutta onneksi on kaikkea muuta pientä puuhattavaa. Firman perustamiseen kuuluu nimittäin yllättävä määrä pikkujuttuja, jotka vievät odottamattoman paljon aikaa ja huomiota. Meillä aikataulu on ollut hyvin rento, mutta täytyy tässä pikkuhiljaa saada kuitenkin paketti kasaan. Yrittämistäkään ei voi kovin pitkään vain vähän harrastaa...

Kävimme aamun aluksi WeeGeessä kahvilla ja hämmästyksekseni siellä oli tarjolla myös hyvännäköinen brunssi. Vaikka itse emme tällä kertaa sitä syöneet, se näytti ehdottomasti testaamisen arvoiselta. Kiinnitin huomiota myös luomutuotteiden suureen määrään niin tiskillä kuin myyntihyllyköissä. Kahvilan kokonaisilme oli kyllä parantunut siitä parin vuoden takaisesta kuvasta, mikä minulle oli jäänyt. Luulen, että tulevaisuudessa lähtee ehkä helpommin katsomaan näyttelyitä tuonne Espoon perukoille, kun tietää, että on mahdollista nauttia hyvät kahvitkin. Niin sitä ihminen on mahansa vietävissä. ;)

Marsipaaniruusuja ja pikkutöppösiä

2012-01-16T00:20:00.002+02:00

Sukuun saapuneet kaksoset saivat tänään nimet ja ristiäisiin leivottiinkin tarjottavaa koko kahden suvun voimin. Tuoreet vanhemmat toivoivat meidän huushollilta kermakakkua, joten vaikka täytekakut eivät mun bravuureihin varsinaisesti kuulukaan, olihan se pistettävä parastaan. Onneksi netistä löytyy nykyään valtavasti tietoa ja oppaita kakkujenkin saloihin, joten niiden avulla ja pienellä stressauksella & luonnollisesti panikoinnilla saatiin ihan kelpo kakku aikaiseksi.

Marsipaanikoristeiden tekemisessä vierähti pari iltaa telkkaria katsoessa, mutta kaikkea pientä aikoinani askarrelleena ne eivät tuottaneet kauheasti vaikeuksia. Ruusujen teko oli oikeastaan tosi hauskaa. Enemmän sydämentykytyksiä aiheutti kermavaahto ja sen koostumus ja mitä kaikkea siihen nyt täytyy lykätä, että kestää ja tulee kaunista jälkeä. Lopulta kävi niin, että iso tasoitepinta on tehty ihan puhtaalla kermalla ja reunan pursotukset kerma+vaniljakreemijauheen seoksella.

Leivoin kolme 5 munan kääretorttupohjaa, joissa osa jauhoista oli korvattu perunajauhoilla, ja laitoin täytteiksi ensimmäiseen kerrokseen sulatetuista pakastemansikoista ja mansikkahillosta tehtyä sekoitetta ja diplomaattikreemiä, ja toiseen kerrokseen purkkiaprikoosisosetta, johon oli sekoitettu lemon curdia, ja soseen päälle vielä ohuita säilykepersikan siivuja. Kostutukseen käytin luomuomenamehun ja aprikoosimehun sekoitusta. Kakuissa on se ärsyttävä puoli, että niitä ei voi etukäteen maistella ja tarkistaa makua ja mehevyyttä. Onneksi tällä kertaa kaikki meni nappiin, vaikka hieman kyllä hirvitti katsoa ensimmäisten reaktioita, kun kakkua maistoivat.

Ristiäiset pidettiin Kannelmäen kirkossa, joka on aika hieno ilmestys sisältä. Kirkko on ulkopuolelta hyvin erikoisen ja hieman huvittavankin näköinen, se muistuttaa venähtänyttä kotaa tai tontun mökkiä, mutta on sisältä todella vaikuttava näky. Kaarevat seinät vievät katsetta ylöspäin ja ikkunajonot tuovat kauniisti valon sisään. Kannattaa pistäytyä sisällä, jos lähelle osuu.

Pöytien koristelu aiheutti etukäteen myös päänvaivaa, mutta lopulta mentiin hyvin simppelillä linjalla; jokaiseen pöytään tuli neljä tuikkukuppia ja sirottelin niiden ympärille ihan Prismasta ostettujen tusinaruusujen terälehtiä. Joskus yksinkertainen on vain yksinkertaisesti kaunista.

Käsityöt ovat muuten olleet pannassa viimeiset kaksi kuukautta, sillä olen onnistunut kehittämään kumpaankin käteen rasitusvammat, joita parannellessa kaikki "näprääminen" on kielletty lääkärin määräyksestä. Olen viimeksi neulonut elokuussa ja suorastaan harmittaa katsella kaikkia ihania lankoja, mitä varastosta löytyy, kun niille ei saa tehdä mitään. Parempi ottaa tämäkin tauko kärsivällisyysharjoituksena, kun ei kai sitä muutakaan voi. Vastoinkäymiset kasvattaa luontoa.

Sunnuntai

2011-11-21T00:04:00.001+02:00

Syksyn kiireet on tällä haavaa taas ohi ja voi vihdoin rauhoittua vain olemaan ja ihmettelemään, että mitäs seuraavaksi. Vielä kun osui vapaa sunnuntai kohdalle, oli pakko maksimoida nautinto ja tehdä rauhallisen aamun kunniaksi kunnon brunssi. Yksi tämän hetken lemppareistani on Prisman maatilatorilta saatavat Hugs'n Kisses -sämpylät, joissa on ihana sekoitus pähkinöitä ja jotain hedelmiä ja marjoja. Suosittelen maistamaan. Mieskin oppi muuten tänään tekemään oikeaa munakokkelia, jossa maku ja rakenne olivat kummatkin kohdallaan!

Käsitöiden kohdalta täällä blogissa on viime aikoina ollut aika hiljaista, mikä on johtunut kipeytyneistä käsistäni. Pelkään kehittäneeni jonkinnäköistä rasitusvammaa vasempaan käsivarteen, sillä se kipeytyy neuloessa tai muuta kiinnipitämistä vaativassa tekemisessä. Jouduin siis keksimään jotain muuta sukuun viime maanantaina syntyneille kaksosille ja mikäs sen parempi kuin personoidut bodyt. Esikoisiin panostetaan tyypillisesti kaikki toiveet ja paineet, joten Kekkonen ja Audrey Hepburn sopivat mainiosti pienokaisille esikuviksi. Ja tämän päiväisen tutustumisen perusteella ainakin pieni tyttö tuntui vastaavan haasteeseen pitkine säärineen ja suloisine kasvoineen. Pojalla taas tempperamenttia ja päättäväisyyttä näkyi jo alle viikon vanhana, että eiköhän tuo tuosta kasva kunnon mieheksi.

Syksyn kiireet saivat aikaan myös sen, että palsta oli jäänyt pistämättä talviteloille. Ensimmäisten pakkasten kunniaksi saimme raahattua itsemme tänään tarkastamaan tilanteen ja olihan se juuri sitä, mitä odottikin. Kaikki jäässä. Tässä palsternakkapenkki.

Palsternakat ilmeisesti vain pitävät pikkupakkasesta, niistä pitäisi tulla vain makeampia, mutta ne lantut!!! Osaako kukaan sanoa, tykkääkö lanttu pahaa siitä, että se pääsee jäätymään? Korjattiin koko sato nyt sitten tänään ja illalla keiteltiin soseeksi niin paljon kuin ehdittiin, etteivät ainakaan enempää ehtisi pilaantumaan. Lanttuja tuli yhteensä 25,8 kg (muistutus ensi vuotta varten: istuta lanttua vähemmän!!!) ja se on hieman liikaa yhden kahden hengen talouden tarpeiksi. Istuttaessa oli haave omista lantuista tehdystä lanttulaatikosta jouluna, ei tällaisesta lanttuvyörystä. Pistettiin onneksi vahinko kiertämään ja kaksosten katsomisreissun jälkeen toimitettiin lanttuja pahaa-aavistamattomien ystävien oville.

Maa-artisokkia oli myös pakko nostaa, etteivät ne riehaantuisi ensi vuonna kasvamaan naapurin puolelle asti. Puolen rivin noston jälkeen todettiin, että otetaan loput keväällä maan jälleen sulettua, ja hyvä niin, sillä noitakin tuli yhteensä yli 8 kiloa. Kevääseen jäi jälleen valkosipulin istuttaminen ja kaikki kunnon maankäännöt, vaikka niin oli suunniteltu, että tänä vuonna tehtäisiin ne jo syksyllä. Oli aika haikea olo jättää palsta talviunille, kovasti haluaisi jo päästä taas möyhentämään maata ja aloittamaan uutta kasvukautta.

Arjen luksusta

2011-11-16T22:49:00.001+02:00

Pieni mainospala tähän väliin kaikille, jotka Lahden suunnalla liikkuvat: kannattaa pistäytyä Galleria Oyoy:ssa tsekkaamassa näyttely, johon allekirjoittanutkin osallistui!

ARJEN LUKSUSTA Galleria Oyoy:ssa 16.11.-4.12.2011

Arjen luksusta on LAMK:n Muotoilu- ja Taideinstituutin koru- ja esinemuotoilijoiden toteuttama näyttely, jossa tekijät ovat tuoneet esille omia mielikuviaan aiheesta. Pitkälle vietyjen näkökulmien sijaan työt herättävät kysymyksiä ja jopa provosoivat: Missä kulkee turhan ja tarpeellisen raja? Kuinka arvokasta on kiireettömyys? Esitteletkö kerran vuodessa perintöhopeita joulupöydässä, vai koristaisitko arkeasi mieluummin hopeisella tiskiharjalla?

Näyttelyn työt paljastavat tekijöiden henkilökohtaisia ajatuksia arjen rikastamiseen liittyen. Lähtökohtana on herättää pohdintaa juuri arjen merkityksestä. Miten saada enemmän irti välttämättömistä jokapäiväisistä toimista? Esillä on oivaltavia, humoristisia ja kriittisiä töitä toteutettuna pääosin jalometalleista. Yhteisnäyttelyssä esillä myös valokuvauksen osaston Jasmin Rauhan valokuvia, jotka avaavat esineiden käyttötarkoituksen.

Galleria oyoy
Päijänteenkatu 3
Lahti, Finland

Ja niille, jotka Lahteen eivät pääse, joulukuussa näyttely siirtyy pääkaupunkiseudulle. Mutta siitä hieman myöhemmin. ;)

Over the Moon

2011-10-25T23:43:00.000+03:00

Meille muutti tänään uusi sohva! Olin jo pari vuotta ihaillut Kasper Nymanin suunnittelemaan Moon-sohvaa ja käynyt sitä monta kertaa ihastelemassa ja istuskelemassa. Ongelmana oli vain se, että se ei miellyttänyt Miehen silmää, joten aikaa kului kumpaakin miellyttävää mallia etsiessä. Sunnuntaina kävikin yllättäen niin, että pistäydyimme jälleen pikaisesti sohvaa myyvässä liikkeessä ja eikös siellä ollut kyseinen kaunotar mielettömän värisellä kankaalla poistomyyntinurkassa reippaassa alennuksessa. Vieläkään en oikein tiedä, miten tässä näin kävi, mutta Mies taisi todeta tilaisuuden tulleen tukkia vaimon suu vähäksi aikaa ja päätti, että otetaan tuo. Ja näin meille tänään kannettiin upouusi jämäkkä sohva vanhan lörpän tilalle.

Vielä pitää hieman jumpata huonekaluja ympäri kämppää, että kaikki jälleen asettuu paikoilleen. Hienoa sohvassa on se, että se on suomalaista tekoa ja muotoilua ja tulee varmasti kestämään pitkään. On ainakin laadukkaamman oloinen kuin entinen. Istuintyynyille on 10 vuoden takuu ja niihin on mahdollista tilata uusia päällisiä, jos tarve on, ja meidän käytöllämme varmaan tulee olemaankin. Yksi sohvan pääkäyttäjistä ei onneksi vielä oikein tajunnut, että kyseessä on sohva, mutta epäilen sen harhaluulon katoavan aika piakkoin.

Nyt kaveri vain nauttii, kun pääsee lököilemään aiemmin kiellossa olleeseen nojatuoliin. Eiköhän tuo ole kuitenkin jo huomenna työpäivän aikana muuttanut taas sinne sohvan nurkkaan asumaan ja niistämään nenäänsä sohvatyynyihin.

Sylvinä Marttojen joukossa

2011-10-02T01:32:00.000+03:00

Tänään huipentui mahtava Marttaliiton, Tekstiiliopettajaliiton ja Novitan talvella alkanut isoäidinneliö-tilkkupeittojen maailmanennätystempaus Tuomiokirkon portailla, kun täkit kasattiin yhteen isoksi ennätyspeitoksi. Olimme oman käsityökerhomme Sylvien kanssa virkanneet yhdessä pienen peiton ennätykseen mukaan, joten halusimme ehdottomasti päästä seuraamaan tapahtumaa paikan päälle.

Vaikka olimme kuulleet jo naamakirjan kautta, että peittoja olisi saapunut valtavasti, ei mikään valmistanut meitä näkyyn, joka portailla odotti. Olimme paikalla aamupäivästä, jolloin peittoa vielä kasattiin ja täkkipinoja oli pitkin portaita. Vieressä oli myös rekka, jonka kontissa odotteli vuoroaan valtavat kasat peittoja lisää.

Kaiken kruunasi upea ilma. Sininen taivas ja vielä valkoinen Tuomiokirkko loivat aivan mielettömän taustan värikkäälle tilkkutäkille ja vaikka ei uskoisi sellaisen värikirjon yhteen sopivan, näky oli niin kaunis ja iloinen, että sydäntä lämmittää vielä ja pitkään.

Ehkä tärkeintä ja koskettavinta itselle tässä tapahtumassa oli nähdä, miten paljon ihmiset ovat vielä valmiita uhraamaan aikaansa (ja rahaa myös) yhteiseen hyvään. Koen, että täällä Suomessa ihmisillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia osallistua hyväntekeväisyyteen kuin esimerkeiksi jenkkilässä, tai johtuuko se vain kulttuurieroista, mutta jollain tavalla kaipaisin itse enemmän persoonallisempaa osallistumistapaa kuin pelkkä rahan syytäminen jonkun määrättömän koneiston syvyyksiin. Minun "tärkein" valuuttani on aikani ja osaamiseni ja se, kuinka, kenelle ja mihin niitä jaan. Vaikka tilkkutäkkiprojekti olikin hyvin pieni asia, se tuntui todella hyvältä ja siihen osallistuminen jätti hyvän mielen.

Toivottavasti peitot löytävät hyvät kodit ja niiden mukana välittyy paljon lämpimiä ajatuksia ja välittämistä saajille. Antamisen ilo on ehdottomasti se paras ilo!

On sitten kiirettä pidellyt

2011-09-09T22:36:00.000+03:00

Blogi on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle viime aikoina. Monesta asiasta olisi ollut kiva blogata, mutta aika ei vain ole riittänyt. Syy siihen löytyy yllä olevasta kuvasta. Viimeiset pari kuukautta on mennyt siinä paperi- ja byrokratiaviidakossa taistellessa, mitä yrityksen perustaminen on, mutta viimein ainakin jotain on saatu aikaan. Viidakko ei tosin ole vielä hellittänyt otettaan, vaan on päinvastoin heittänyt tielle pari isompaa ryteikköä, joista par'aikaa yritetään taistella läpi. Yrittäminen tuntuu todellakin olevan kokonaisvaltainen elämän valtaava asia, mitä oli vaikea ennalta käsittää, vaikka siitä niin aina puhutaan elämäntapana. Onneksi on kaksi hienoa yhtiökumppania, joiden kanssa jaksaa puskea.

Kyllä täällä edelleen käsitöitäkin tehdään ja tässä parhaillaan odottelen jännityksellä, onnistuvatko ensimmäiset ilman opettajaa tehdyt macaronet! Mutta niistä sitten paremmalla ajalla lisää.

Kesän keskellä

2011-07-14T23:24:00.000+03:00

Kiitokset kaikille korukuvia lähettäneille, niistä oli suuresti apua opinnäytetyössäni. Loppupuristus oli todella kova ja minulla on mennyt melkein kaksi kuukautta siitä palautuessa; vasta eilen sain siivottua työpöytäni, joka oli siis aivan räjähtänyt opparisotkuista. Raporteeraan aiheesta vielä paremmin, kunhan ehdin, mutta kiinnostuneille tässä linkki työhöni. Kaikki ammattikorkeakouluissa tehdyt opinnäytetyöt pitäisi olla vietynä Theseuksen tietokantaan, joten siellä on paljon mielenkiintoista luettavaa, jos joskus on siitä pulaa.

Kesä on mennyt aika hiljaiselolla. Neulominen on jäänyt hieman vähemmälle helteiden takia, vaikkakin olen luonnollisesti aloittanut ainakin kolme neuletta keskeneräisten töiden pinoa kasvattamaan. Palstamme on myös jäänyt hieman vähemmälle hoidolle kuin viime kesänä, mutta sitä ei ainakaan vielä huomaa sadosta. Onneksi on satanut tasaisin väliajoin, niin kastelulaiskuus ei ole rokottanut turhan paljon.

Nyt on jälleen se aika kesästä, kun kaikkea alkaa tulla ja jos viime kesään on luottaminen, salaatteja ja kurpitsoja tunkee kohta korvista. Pitänee pian kaivaa ne viime kesän kesäkurpitsakeitto- ja -kakkureseptit esiin. Nuo kuvassa mollottavat keltaiset ufot olivat tämän kesän uusi kokeilu. Lajike on muistaakseni nimeltään Sunburst ja en voi muuta kuin kehua makua. Menee raakana sellaisenaan salaatissa ja maistuu ihanalta pannulla oliiviöljyssä paistettuna. Ja näyttää antavan satoa aivan valtavia määriä, joten ufot kannattaa poimia mahdollisimman pieninä.

Apua tarvitaan!

2011-03-09T07:13:00.000+02:00

Hyvät kanssaneulojat, -askartelijat, Sylvit, Kädenvääntäjät, ystävät, tuttavat, sukulaiset ja muut satunnaiset kävijät!

Apuanne tarvitaan!

Olen siis tällä hetkellä Kansasissa tekemässä korumuotoilun opinnäytetyötäni. Tarkoituksena on tutkia korua veistoksen näkökulmasta ja pohtia, voisiko korua käyttää kodin sisustuksessa muunakin kuin koruna, osana sisustusta ja ihmisen persoonan jatkeena niin kuin se päälläkin on. Osana tätä pohdintaa tarvitsisin kuvia siitä, kuinka ihmiset säilyttävät korujaan. Ja tässä TE tulette kuvaan. ; )

Pyydän kaikkia mitä vilpittömämmin kuvaamaan sen läjän, naulakon, laatikon, lautasen, henkarin tai muun luovan ratkaisun, missä korunne OIKEASTI viettävät aikaansa ja lähettämään kuvan minulle sähköpostilla osoitteeseen [johanna[piste]aarnisalo{ät}gmail[piste]com]. Ja osoite siis kirjoitettuna ilman sulkuja ja muut kuten kuuluu. Kuvan lähettäviltä pyydän samalla oikeutta julkaista kuvan opinnäytetyössäni. Jos haluatte nimenne mainittavan kuvan ottajana, niin liittäkää se jossain muodossa mukaan joko viestiin tai kuvaan.

Omasta kokemuksestani tiedän, että osa koruista on kauniisti korulippaassa visusti lipastossa piilossa, mutta osa on läjässä lautasella olohuoneessa näkyvillä mukamas kauniisti. No ovat ainakin helposti puettavissa vaikkei se niin hyvää koruille tekisikään. Ihailen henkilöitä, jotka ovat rakentaneet koruilleen kauniita lokerikkoja ja koukkuja ja muita ratkaisuita, joissa korut ovat oikeasti näkyvillä ja helposti käytettävissä. Toivoisin, että sekä minunlaiseni läjäilijät että nämä aikaansaavat esteetikot kummatkin uskaltaisivat laittaa kuvia "ratkaisuistaan".

Suurkiitokset kaikille jo etukäteen! Ja eikun takaisin hommiin!

Se on kevät nyt!

2011-03-02T21:48:00.000+02:00

Ja kevääseenhän kuuluu ehdottomasti kunnon flunssa. Viime viikko tuli vietettyä tiukasti sängyn pohjalla yrittäen turistaa päästä viimeisimmätkin mehut pihalle. Teki ihmeitä ylävatsalihaksille, mutta muuten aika kurjaa. Todistuksena vatsajumpasta on oikean puoleinen rulla, viikossa turistettu tuollainen jättijumborulla (vasemmalla korkkaamattomana) olemattomiin.

Kun pää oli täynnä räkää, ei sinne mahtunut tietoa eli opparikirjojen lukeminen oli täysin mahdotonta. Onneksi noheva neuloja oli varastoinut lankaa, puikot ja jopa valinnut langalle ohjeen, joten eikun Netflix päälle ja tikuttamaan.

Flunssan aikana valmistui Annis-huivi Louetin Euroflax-pellavalangasta 3,5mm:n eebenpuisilla puikoilla, jotka muuten onnistuin katkaisemaan projektin puolessa välissä. Onneksi päästä katkesi vain noin 3 cm:n mittainen pätkä, joten noheva neulojahan tietenkin ottaa kynäveitsen käteen (ei ollut puukkoa tai viilaa käsillä), vuolee pään jälleen suipoksi, lainaa kaverilta palan hiekkapaperia ja hioo pään kiiltäväksi. Pikkasen rasvaa vielä päälle ja puikosta ei erota kuin pituudesta, kumpi katkesi. Jotain sitä on siis koulussa oppinut. ; )

Ennen pingotusta en ollut niin positiivinen huivin onnistumisesta, mutta se teki jälleen ihmeitä. Luulin luoneeni silmukat sittenkin liian tiukasti, vaikka olin noudattanut ohjetta ja luonut ne isommilla puikoilla ja tosi löysään, mutta pellava on niin erilainen muihin materiaaleihin verrattuna.

On täällä myös pieniä hankintoja tehty... Löysin kevään IK:n ruokakaupasta ja poimin sen mukaan, koska siellä oli ohje, jonka pitää päästä heti puikoille. Ihastuin Hexagon Petal Tee -paitaan heti sen ilmestyttyä Ravelryyn. Olin muuten hyvin hämmästynyt, kun suunnittelijaksi paljastui joku muu kuin Norah Gaughan (lausutaan muuten [Gooon], minua opetettiin Yarn Barnissa ; ) ). Ja luonnollisesti kun nyt kerran Ameriikoissa ollaan, pitää kerrankin hyödyntää paikallisia nettikauppoja, joista tilaaminen normaalisti maksaisi maltaita ja tilata paitaan ohjeeseen suositeltua Cascaden Ultra Pima-lankaa. Näyttää ja tuntuu tosi hyvältä, en malta odottaa, että pääsee neulomaan sitä!

Toinen hankinta oli Amazonin Kindle, joka vei sydämeni täysin heti paketin avattuani. Tunnustan häpeämättömästi lukevani lähestulkoon pelkästään chick lit -hömppää ja vain englanniksi. Viimeisimpiä kirjoja on vaikea saada Suomesta, kirjastosta puhumattakaan, joten nopeiden laskutoimitusten jälkeen totesin, että laite on maksanut itsensä takaisin noin 15 kirjan jälkeen (kindle-kirjat ovat noin puolet oikeiden hinnasta) puhumattakaan kaikista niistä ilmaisista kirjoista, mitä netistä saa ladattua. Plus e-kirjat eivät vie tilaa kirjahyllyssä, joka pullistelee jo ennestään kestorajoillaan. Järkiperustelut saivat hankkimaan laitteen, joskin vielä vähän kaihertaa mielessä kaipuu kunnon kirjan perään. Aika näyttää, voittaako kindle täysin aidot kirjat vai tuleeko tästä kauhea kierre, että täytyy hankkia kummatkin...!

Vihdoin jotain valmista!

2011-02-24T00:18:00.000+02:00

Edellisessä postauksessa esittelemästäni Cascade 220:stä tuli juuri sopiva myssy tänne epäluonnollisten säävaihteluilmiöiden Kansasiin. Sää vaihtelee tällä hetkellä tosiaan niin, että kun sunnuntaina on ensin +22°C niin tiistaina onkin -7°C . Yritä siinä pysyä perässä, että mitä päälle pitäisi aamulla laittaa.

Neuloin myssyn suoraan Natalie Larsonin Spring Beret -ohjetta (ravelry-linkki) seuraten, ja siitä more slouchy version. Puikot olivat 4,5mm:n bambupuikot eli vähän pienemmillä kuin mitä oli suositeltu, kun ne nyt olin sattunut ostamaan langan mukana. Luulen, että oli oikeastaan hyvä ratkaisu, koska kuvissa tuo tosi löysä versio on näyttänyt liian löllöltä minun päähäni ja nyt venyttämätön myssy on tarpeeksi tiukka ja löysä samaan aikaan. Ajan kanssa toi kuitenkin tulee löystymään vielä enemmän, vaikka sitä ei pingottaisikaan.

Kimmoke pipon neulomiseen tuli, kun kävin tiistaina pikaisesti keskustassa ja satuin törmäämään kenkäkaupassa alennuksessa oleviin Uggeihin, joita olin himoinnut jo pitkään. Olin jättänyt kengät ostamatta, koska ne olivat minusta liian kalliit ja ehkä minulla oli vielä jonkinlaista asennevammaa Uggeja kohtaan. No, se katosi samantien, kun näin alennetun hinnan ja sain sopivan koon jalkaan. : ) Että ei tässä näistä asenteista enää yhtä tiukasti pidetä kiinni kuin nuorempana. Ja yhteys myssyyn löytyy siis toiseksi alimmasta napista, joka on todellisuudessa lähes saman värinen kuin lanka. Taivaallista!!!

Muilla mailla mantehilla

2011-01-23T07:19:00.000+02:00

Pieniä iloja on hetkellisesti poistunut maasta ja matkustanut lätäkön toispuolelle huhtikuun puoleenväliin asti. Tarkoituksena olisi pyöräyttää sellainen pieni asia kuin opinnäytetyö täällä vaihdossa - katsotaan miten onnistuu. Ensimmäinen asia, mitä kunnon Sylvin ja Kädenvääntäjän on luonnollisesti uudessa paikassa tehtävä, on paikallistaa lähin lankakauppa, suklaakonvehdit ja kirpputori. Ansiokkaasti voin raportoida, että olin ensimmäisen kerran kirpputorilla noin kolme tuntia sen jälkeen, kun olin maahan saapunut. Ja se on jo hyvin se!

Majapaikka on kalustettu hyvin riisuttuun tapaan eli täältä puuttui patjoja lukuunottamatta kaikki irtonainen. Kahden reissun jälkeen on tehty erinäisiä löytöjä:

Hienot retrolakanat ($2,99), jotka pistää naurattamaan aina, kun ne näkee. Olin tosiaan valvonut jo lähes 24h putkeen ja matkustanut tuhansia kilometrejä, kun ostin nämä. Olivat varmaan ainoat, jotka pelkän värin takia erottuivat tangoissa väsyneisiin silmiini...

Tänään löysin peiton ($3,99) ja fleecen ($2,49) samasta paikasta ja taisivat olla jotain merkkijuttujakin. Pyykkiin pääsivät samantein ja lämmittävät nyt sängyssä. Eli kirpputori: tsek!

Lankakauppa: tsek!

Ja täällä menikin sitten yli tunti. Oli mahtavaa nähdä ihan livenä paljon lankoja, joista on vain lukenut, ja päästä selaamaan kirjoja ja ohjelehtisiä ja tuskailla, voisiko sitä ostaa jotain. Vaikka vain ihan vähän...

Joo ei yhtään tee mieli...

Ja oikeastaan mun pipokin on jo aika nuhjunen...

Joten siitä se sit lähti.

Mutta ihan vähän vaan. Edessä oleva siniviolettilanka on Cascade 220, oikealla puoleen hintaan alennettu Euroflax Paris ja takana kerä jotain ihanaa alpacaa, jolla ei ollut nimeä. Lisäksi oli tietenkin pakko ostaa Norah Gaughanin lehtinen, jota olin himoinnut jo pitkään ja jossa sopivasti oli loistava ohje alpacalle, joten siihen oli pakko ostaa puikotkin ja tietenkin sen jälkeen muillekin langoille, että eivät vain jäisi ilman.

Mieletöntä oli, että myyjät kerivät vyyhdeillä myytävät langat oma-aloitteisesti kerälle tolla ihmeen hienolla laitteella, jota olen joissain blogeissakin nähnyt vilahtavan. Koskahan Suomeen saataisiin samanlaista ystävällisyyttä ja palvelualttiutta kuin mitä täällä on.

Viimeisenä listalla oli suklaakonvehdit ja uskokaa tai älkää, mutta ne löytyivät heti kadun toiselta puolelta herkkupuodista. On tainnut olla herkkukauppiaalla hyvin markkinakartoitus tehty, kun osasi perustaa liikkeen näin oivalliseen kohtaan... Tällä kertaa mitään ei lähtenyt mukaan, kun makea tuntuu tursuvan korvista ulos jo ihan perusruokavaliota yrittäessä ylläpitää, mutta sen verran mielenkiintoisia makuja näytti tiskissä olevan, että pakko palata myöhemmin. Eli suklaakonvehdit paikallistettu, tsek!

Matkaa ja toivottavasti opparin etenemistä pystyy seuraamaan täältä paremmin. Pieniä iloja päivitetään tänne, kun niitä ilmenee eli yhtä epäsäännöllisen säännöllisesti kuin ennenkin. Terkkuja Sylveille ja Kädenvääntäjille!

"IKEA-Dagenefter"

2010-11-02T00:45:00.000+02:00

Jees. IKEA-viikonlopun dagenefter. Jalkoja kolottaa, käsiä kolottaa, peukaloissa on hiertymät ruuvien vääntämisestä, kroppa on täynnä mustelmia kummallisissa paikoissa ja kylppäri pullollaan pahvirojua.

Mutta! 3 m x 2,5 m ja noin 3 tonnia kirjoja ym. tavaraa siirrettyämme meillä on vihdoinkin jokseenkin järkevän näköinen kirjahyllyjärjestelmä! Ja mulla jälleen oma ihanan tyhjä (vielä ihan hetken...) työpöytä!!!

Jälkeen!

Ennen...

Samalla vaihdettiin työhuoneesta "oikea" lamppu pois ja palattiin takaisin 5 euron paperivarjostimeen, joskin mielestäni edes hieman edistyneempään sellaiseen. Tässä on sentään jotain muotoa siihen iänikuiseen palloon verrattuna. Paperilampuissa on jotain niin "opiskelijamaista", että Mies koki syvästi meidän taantuvan sisustuksellisesti... Mun mielestä tämä oli kuitenkin todella ihana ja sen antama valokin on moninkertainen edelliseen "oikeaan" lamppuun verrattuna.

Massiivisesta urakasta ei olisi selvitty ilman virvoikkeita ja musiikkia (eikä pizzataxin poikia). Ja vaikka työhuoneen seinä onkin nyt siisti, niin jäi vielä mainitsematta, että ei ne kaikki ennen-kuvassa olleet tavarat tohon hyllyyn mahtuneet, vaan niitä löytyy edelleen pitkin kämppää ripoteltuna. Kyllä tässä vielä pari kuohuvaa porisee ennen kuin vapaa lattiapinta-ala lähenee optimaalisia mittoja...

IKEA-lauantai

2010-10-30T23:47:00.000+03:00

Tarvitseeko sanoa enempää?! ;D

Huomenna...

2010-10-18T21:44:00.000+03:00

...on hieno päivä!

Perjantai-illan turhaumia

2010-10-08T22:20:00.000+03:00

Huomaa, että on ollut raskas viikko, kun vapaa perjantai-iltakaan ei tuo tyydytystä. Mies katosi kaverin minipolttareihin, joten olin ajatellut kaivautua syvälle sohvan nurkkaan, neuloa jotain mukavaa ja katsoa hömppää telkkarista. Ja pöh.

Ei tuntunut siltä, että jaksaisi huolitella äsken valmistuneen neuleen reunoja tai muutenkaan puuhailla keskeneräisten kanssa, vaan olisi ihana aloittaa jotain todella kivaa uutta ja syksyistä. Meninpä sitten kaivelemaan lankoja laatikoista esille, mikä oli virhe, sillä mitäs muutakaan sieltä tunkee naamalle kuin keskeneräisiä neuleita, jotka ovat sotkeutuneet toisiinsa. Lisäksi olen varma, että osa langoista ja ehkä juuri ne, joista olisin halunnut tänään jotain aloittaa, on edelleen paikassa nimeltä Jemma, jonne olen niitä varastoinut Miehen silmien edestä. Kun tutkin noita "ihastuttavia" ufoja, totesin niissä olevan monessa jotain kovin samanlaista.

No kah, suurin osa niistä oli vauva-/lapsineuleita! Tiesin, että niitä on muutama, mutta että näin paljon?! Olen ihan oikeasti yrittänyt neuloa kavereiden ja tuttujen lapsille kaikenlaista, mutta se ei vaan tunnu multa onnistuvan. Mulla ei ole mitään käsitystä nyyttien koosta tai muodosta ja tuntuu, että vaatekappaleista tulee väistämättä liian pieniä jostain kohtaa tai sitten vaan niin älyttömän epäkäytännöllisiä, että ei kukaan halua laittaa niitä mukulalleen päälle.

Olen vähän ihmetellytkin, kun on tuntunut siltä, että olisi kauheasti koko ajan neulonut vauvoille jotain, mutta silti on aina huono omatunto, kun äitejä tapaa, kun ei ole mitään neuletta vieläkään saanut annettua. No ilmankos, kun kaikki on vielä keskeneräisiä, joita ei tee mieli tehdä loppuunkaan, kun työssä on kaikki mittasuhteet pielessä. Joten yleinen ja yhtäläinen pahoitteluni kaikille tutuille mammoille, jotka vauvaneuleita toivovat, yritystä täällä on kyllä ollut ja vaikka kuinka paljon, mutta p^*#¤%&"^* kun ei onnistu!!!

Ongelmaan löytyi nopea ratkaisu Hulluilta päiviltä ostamastani hatturasiasta: poissa silmistä, poissa mielestä... Tai niin sitä toivoisi. Parempi varmaan jättää tänään puikot rauhaan ja yrittää rauhoittua muilla keinoin.

Järjestystä elämään, mars!

2010-09-11T19:59:00.001+03:00

Käytiin Miehen kanssa nopeasti tänään ostoksilla, tavoitteena löytää matkalaukku ja hakea Akateemisesta pari laatikkoa. Luonnollisena jatkona vaatehuoneen remppaan on nimittäin työhuone ja etenkin sen kaaoksellinen kirjahylly. Uskon kovasti, että jos jokaisella tavaralla on oma paikkansa, järjestyksen pito on paljon helpompaa. Uudessa asunnossa ei tavarat ole vielä löytäneet paikkaansa, joten nurkkia valtaa edelleen aikamoiset röykkiöt. Katrin skräppi-illassa bongasin pari aivan ihanaa laatikkoa, jotka näkyvät muuten tässä jutussa, ja totesin siinä olevan täydellinen ratkaisu erinäisten papereiden ym memorabilian säilyttämiseen.

Kolmantena asiana listalla oli uuden kalenterin löytäminen. Olen äärimmäisen nirso kalentereiden suhteen. Kannen materiaalin täytyy olla miellyttävä ja mieluiten kova, että sitä vasten voi kirjoittaa. Kalenterisivujen täytyy olla aivan ehdottomasti selkeitä ja koko viikko täytyy näkyä samalla aukealla. Joka päivässä täytyy olla kellonajat tai ainakin joka toisessa päivässä niin, että niitä on helppo seurata. Lisäksi viikkonäkymässä päivät täytyy olla jaettu pystysuoraan eikä vaakaan niin kuin todella monessa kalenterissa on.

Kun viimein löysin sisällöltään kelpaavan kalenterin, ei sen kansi todellakaan miellyttänyt minua (jotain tribal-kuvioita ja teksti time addict...), joten ei kuin toimeen!

Jälleen iso kiitos Katrille, joka pelasti minut kauhean kalenterin kansien kynsistä! Skräppi-kurssin opeista oli nimittäin se hyöty, että kaupassa osasin katsoa karmeita kansia aivan uudella silmällä, ja jo junassa kotimatkalla olin irrottanut kannet kalenterista ja kotona tapetoin saman tien ärsyttävän etukannen eteisestä jääneellä tapetin palalla!

Piste iin päälle tuli ihanalla dymo-laitteella naputellulla tarralla! Ja taas kiitos Katrille, enpä olisi osannut lähteä itse Clas Ohlsonilta laitetta etsimään. Oikeastaan tämän kirjoituksen otsikko olisi pitänyt olla "Oodi Katrille!"... ;D

Hepuli

2010-09-03T00:43:00.000+03:00

Juu. Minut tuntevat tietävät, että välillä saattaa lähteä vähän käsistä ja lujaa. Kävipä niin tuossa viime viikolla eräänä vapaapäivänä, että jääkaapissa sattui olemaan aamulla cokista ja unenpöpperössä taisin sitä juoda parikin lasillista. Seurauksena oli energiapurkaus, jonka buustaamana kävin ensin kellarin häkkivaraston kimppuun. Kiskoin muuton yhteydessä täyteen tungetusta varastosta kaikki tavarat ulos pitkin käytäviä ja järjestin ne takaisin niin, että tarpeellisiin pääsee jopa käsiksi ja myytävät tavarat ovat aivan edessä valmiina kirppikselle.

Palasinpa sitten takaisin kotiin ja avasin oven vaatehuoneeseen, joka on ollut aivan yhtä kauhea ilmestys ellei jopa pahempikin. Vaatehuoneen sisusta on peräisin talon rakentamisen ajalta ja on aika tunkkainen soppi etenkin, kun se on tungettu täyteen laatikoita, vaatteita ja muuta tuiki tärkeellistä tavaraa.

Ihan ok:n näköinen tyhjänä, mutta kuvitelkaa tämä täyteen tungettuna. Tilaa kääntyä ja ottaa tavaroita hyllystä ei ole juuri lainkaan.

No, tulipa sitten ajatuksissa otettua hyllyn reunasta kiinni ja testattua, miten tiukassa rakenne oli. Kuului oikein muheva rasahdus. Seuraava muistikuva onkin siitä, kun yli puolet vaatehuoneeseen tungetusta massasta on kannettu ympäri muuta asuntoa tukkien täysin työhuoneen ja olohuoneen vapaat lattiapinta-alat. Tähän väliin pieni tarkistussoitto Miehelle, että pahastuuko kauheasti, jos vaatehuone on palasina, kun tulee töistä. Eihän se tietenkään vastannut, joten ei kuin tuumasta toimeen. Hiljaisuushan on tunnetusti myönnytyksen merkki.

Puolitoista tuntia myöhemmin puhelin soi ja pienestä puuskutuksesta Mies jo osaa aavistaa jotain olevan tekeillä. Tuumaa, että parempi varmaan jäädä töihin vähän pidempään. Siinä vaiheessa hyllyt on kuitenkin jo palasina ja nojalla ympäri seiniä eteisessä, parvekkeella ja makuuhuoneessa. Mitäs lähtivät niin helposti irti!

Miehen eduksi täytyy sanoa, että vaikka hänellä startti- ja suunnitteluvaihe saattaa kestää niin kauan, että toiselta palaa hermo ja toinen päättää vain tarttua toimeen, Mies kuitenkin pääsee kiitettävän nopeasti tilanteen tasalle, kun vahinko on jo tapahtunut. Seuraava viikonloppu juostiinkin rautakauppojen, kodin ja Ikean väliä ja pistettiin tuulemaan. Tässä ensimmäinen maalikerros on jo maalattu ja levyjen takaa paljastunut raaka betoniseinä peitetty.

Ovesta vasemmalle puolelle olevalle seinälle läiskimme Tunto-laastilla kuviota palkin alle ja tämä on tarkoitus maalata vielä hopeamaalilla. Emme halunneet ryhtyä hirveästi pakkeloimaan seiniä tasaiseksi, joten päätimme päinvastoin korostaa muhkuraisuutta.

Kaksi muuta seinää päätimme tapetoida neutraalilla tapetilla, joka tulee jäämään hyllyjen taakse, mutta tuo kuitenkin tilaan vähän sisutetumpaa fiilistä. Viimeisimpänä Mies oli tänään tempaissut tilaan uuden lattian samasta laminaatista, mitä käytimme eteisessä.

Hyllyjärjestelmäksi valitsimme parin kuukauden pohdinnan ja tutkimisen jälkeen Ikean Broder-sarjan. Se tuntui tarpeeksi tukevalta toimimaan myös varastohyllynä, sillä ei meillä kaikki säilytettävät tavarat ole tosiaankaan mistään kevyimmästä päästä... Ehkä juuri Broderin krouviutta pehmentämään tai toimimaan sille kontrastina halusimme tehdä seinistä ja lattiasta vähän "fiinimmät", ettei nyt ihan tulisi oloa, että tässä nyt jossain varastovajassa ollaan. Kiirettä vähän kyllä pukkaa vielä, vieraita olisi tulossa sunnuntaina kylään ja seinä on vielä maalaamatta, hyllyt kiinnittämättä seiniin ja kattoon ja kaikki ne tavaravuoret miehittävät edelleen muuta kämppää. Ehkä pitää ostaa vähän lisää cokista...

Alkuja

2010-08-22T23:13:00.000+03:00

Kesä on mennyt valtavaa vauhtia eteenpäin ja on vaikea uskoa, että viikon kuluttua alkaa jälleen koulu! Viimeistä vuotta viedään ja sitten pitäisi olla niin muotoilijaa kuin ollakaan - saas nähdä mitä siitäkin tulee. Olen aina ollut sitä mieltä, että kouluissa meistä muovaillaan vain tietyn muotoisia palikoita, ja sen jälkeen itse valinnoillaan aktiivisesti tai ajautumalla muokkaa itsestään sen, mitä haluaa olla ja tehdä. Koulusta valmistuttaessa ei olla valmiita johonkin, se ei tosiaankaan ole loppu, vaan kaiken alku.

Tänään juhlimme alkua, joka alkoi hieman yli neljä vuotta sitten. Kävimme ensimmäistä kertaa sitten häiden syömässä hääpaikassamme ja juhlistamassa neljättä hääpäivää. Varsinaisen hääpäivän vietin kylläkin hammaslääkärin tuolissa tuskallisessa juurihoidossa poski turvonneena, mutta hyvää kannatti odottaa. Oli ihana nähdä jälleen paikka, jossa vietimme yhden elämäni onnellisimmista päivistä ja muistella kaikkia niitä ihmisiä, jotka juhlivat kanssamme.

Muitakin alkuja on viime aikoina ollut. Kädenvääntäjämme kokoontuivat jälleen, tällä kertaa Katrille, joka opasti meitä skräppäilyn saloihin. Olen aiemmin suhtautunut koko touhuun hieman epäluuloisesti lähinnä siksi, että en ole nähnyt mitään järkeä tehdä jotain paperikollaaseja nurkat täyteen, kun ne muutenkin jo pullistelevat, mutta päivän teeman valittuamme piti keksiä jotain tekemistä. Innostuin lopulta valtavasti, kun tajusin, että voinhan skräpätä itselleni vaikka reseptikirjan, johon kerään kaikki parhaat reseptini ja joita olisi sitten ilo selailla muutenkin. Tässä on sitruunaisen kesäkurpitsakeiton ohje, jonka olen kehitellyt kurpitsoiden pään menoksi.

Olemme tosiaan touhunneet tämän kesän palstalla ja jääneet touhuun täydellisesti koukkuun. Satoa on tullut ja paljon ja vielä on korjaamatta sipulit ja porkkanat ja talviperunat ja punajuuret ja ja ja... Kesäkurpitsoita on tullut ajoittain niin, että niitä ei ole ehtinyt korjaamaan "normaalin" kokoisina, jolloin ne ovat paisuneet järisyttäviin mittoihin. Ylläolevassa kuvassa on kaveri (1,9 kg, potra poika!), jonka vein Katrille tuliaisiksi kässäiltaan. Yllättyneen emännän ensimmäinen kommentti oli "Mikä toi on?!". Ehkä se ei tosiaan enää näyttänyt ihan normikesäkurpitsalta... Täytyy laittaa vahinkoa vähän kiertämään etenkin, kun omassa jääkaapissa odottaa samanlainen ja palstalla kasvaa muutama jötkäle vielä lisää! ;D

Vaikka palstailu onkin vienyt aika pitkälti kaiken ajan, on täällä käsitöitäkin ehditty tehdä. Pellavainen Whisper cardigan on neulottu ja päätelty, mutta odottaa vielä kostutusta ja pingotusta, joten siitä kuvia myöhemmin. Viimeisin aloitettu juttu on peitto, jonka tekemisestä oli puhetta kädenvääntäjienkin kesken. Olen mennyt lupaamaan, että vaatehuoneen remontin jälkeen lankani tulisivat mahtumaan kahteen laatikkoon (plus tietenkin yhteen, joka ei tule vaatehuoneeseen, ja siihen, joka on vaatekaapin päällä, ja eihän oikeastaan ole puhuttu myöskään mitään siitä pienestä vanhasta kattilakaapista tai siitä rottinkisesta piknikkorista, joka toimii yöpöytänä...), joten totesin, että nyt pistetään hyvään käyttöön ne vanhat Nallet, jotka joskus tuli ostettua paitaa varten, ja virkataan niistä torkkupeitto!

Mallina toimii Hexagon How-To (ravelry-linkki) ja virkkaan paloja kaksikertaisella langalla, jolloin homma etenee mahtavaa vauhtia! Kuva on otettu pari päivää sitten ja nyt paloja on jo ainakin kaksinkertainen määrä. Virkkaan palaset kiinni peittoon viimeisellä kierroksella, jolloin ei tule edes sitä hirveää saumomista, mitä vihaan yli kaiken. Ihan loistoprojekti, kun jokaisen palan jälkeen tuntuu kuin olisi saanut jotain valmista!

Keke

2010-07-26T01:42:00.000+03:00

Ke-ke-ke-kesäterveisiä! On se jännä, miten kesäyöt innostaa kukkumaan ja puuhailemaan! Edellisestä kukku-kerrasta syntyi vyyhti jännän väristä lankaa, joka on sinnikkäästi vastustanut kuvauksia. Vyyhti kun vaihtaa väriä nopeammin kuin ajatus heti, kun kameran linssiä sille väläyttää. Toivottavasti se saadaan vielä jossain vaiheessa yllätettyä. Löytyyköhän netistä joku Paparazzi for beginners -opas...

Viime aikoina on lähipiirissä niin ystävien, työkavereiden kuin koulukavereidenkin puolelta joka suunnalta ruvennut pullahtelemaan palleroita kuin sieniä sateella. Viimeisimpänä on työkaverini, joka on jäämässä ensi torstaina äippälomalle ja on ison masunsa kanssa näyttänyt jo pari kuukautta poksahtavan siihen paikkaan. Työkaveri on huumorisnaisia ja nimesi tulokkaan jo hyvissä ajoin Keijo Kyllikiksi alias Kekeksi, joka juurtui kahta syvemmin työnimeksi, kun kaveri ei ollut lainkaan ujostellut ultrassa, vaan oli ennemmin osoittanut pienen ekshibitionistin elkeitä. Joten täytyihän Kekelle oma nimikkobody päräyttää!

Katrin ja Lauran opeista oli taas hyötyä (iso kiitos!!!), joskin en omista hienoja oikeita kankaanpainantavarusteita (vielä!), vaan jouduin jälleen kaivertamaan piirtoheitinkalvoon reikiä sormet hellinä.

Ja jotain hyötyä ollut myös niistä koulun Photoshop-kursseista, kuvien muokkaaminen menee nykyään jo melko rutiinilla ja vähemmillä ärräpäillä kuin ennen.

Hmmmm...

2010-06-23T00:33:00.000+03:00

Ei kai se kello vielä niin paljon ole...

Tjaaa... Mitäköhän tästä tulee...

Paljon parempi!

Tuulahdus Tukholmaa

2010-06-11T23:59:00.000+03:00

On sitten ilmoja pidellyt! Kun ei pitkään aikaan ole polkannut, on vaikea päättää, mistä sitä aloittaisi, mutta aloitetaan nyt pienen Tukholman turneemme kuvilla. Olimme Miehen kanssa ottaneet yhden kesälomaviikon heti kesäkuun alkuun ja kaiken maailman tuhkiin kyllästyneenä päätimme suunnata lahden yli minilomalle. Vietimme yhden yön ja kaksi päivää Tukholmassa plus tietenkin kaksi yötä laivalla. Ei ole tullut yli 10 vuoteen käytyä Stokiksessa, joten jo oli aikakin.

Olimme päättäneet tutustua ennalta meille tuntemattomaan Södermalmin alueeseen, jota nykyään tituleerataan SoFoksikin (South of Folkungagatan) ja ihan rehellisesti vaan shopata, syödä ja ihmetellä. Södermalm alueena yllätti iloisesti, oli pieniä kuppiloita joka nurkassa ja ihmeellisiä pikkukauppoja sivukaduilla. Ehdottomasti kivempaa aluetta kuin ne yleensä kolutut Drottningsgata ja ympäristö (jossa siis toki myös piipahdimme).

Olin luonnollisesti tutkinut Knitmapista alueen lankakaupat ja Miestä säästääkseni valinnut yhden (!), johon olisi pakko päästä ja valinta osui kyllä täysin nappiin! Maria's garn oli juuri kaksi päivää aikaisemmin siirtynyt uudelle omistajalle ja kaupan nimi on nykyään Litet Nystan. Omistaja kirjoittaa samannimistä blogia ja on myös Ravelryssä. Osuin liikkeeseen niin, että tapasin sekä Marian että pikkuNystanin ja olin aivan haltioissani niin ihanan ystävällisistä ja avoimista kauppiaista! Aivan eri meininki kuin esim. Menitassa oman kokemukseni mukaan.

Huomatkaa tuiman keskittynyt ilme.
Lankojen valinta on vakava asia!

Satuin ihastumaan siellä mahtavaan pellavalankaan, joka oli kuin tehty Whisper Cardiganiin, mutta en tietenkään ollut ottanut mitään menekkiarvioita mukaan. Kyselin naisilta, tiesivätkö/lukivatko he IK:a (joo!), muistivatko he sieltä sellaista härpäkettä, mikä ei ihan ole takki vaan sellainen epämääräinen ja (kuvitelkaa!!!!) Maria oli samantien, että kylläkyllä, se on Whisper Cardigan, tarvitset siihen kolme kerää tuota lankaa!!!!! Aivan mieletöntä!!! Koko tunnelma kaupassa oli aivan erilainen kuin Suomessa ja todella suosittelen pistäytymään siellä, jos Tukholmaan osuu.

Pellavat on paikallistettu, pulssi on koholla.

Uusi omistaja keskellä harmaassa paidassa auttamassa asiakasta.

Hyvään reissuun kuuluu ehdottomasti hyvä ruoka ja sitä löytyi! Pysähdyimme umpimähkään yhteen kahviloista jossain keskellä pikkukatujen sokkeloa lounaalle ja sekä minun salaattini että Miehen panini olivat todella herkullisia. Salaatissa oli mm. lämmintä vuohenjuustoa, prosciuttoa, saksanpähkinöitä, marinoituja papuja, hunajaa päällä ja alla ihanasti maustettua quinoaa.

Kerrankin Mies on osannut ottaa kuvan hyvästä

kuvakulmasta, ainakin 10kg on kadonnut...

Löysimme katujen sokkeloista myös ihastuttavan ruokakaupan Cajsa Warg - Matbutiken, joka muistutti vanhoja sekatavarakauppoja. Tarjonta oli aivan omaa luokkaansa, valtavasti luomu- ja lähituotteita ja tunnelma vailla vertaansa. Olisi ihana, jos meilläkin olisi tällainen lähellä, tai edes Helsingissä, siellä tulisi käytyä varmasti usein. Maatilatori on lähin vastine, mutta jää kyllä kalpeaksi kakkoseksi.

Laivalla (Viking Linella) söimme mennen tullen Food Gardenissa eli niissä vähän pienemmissä ruokapaikoissa. Olemme kuulleet buffeteista sellaista juttua laivalla joskus työskenneeltä kokilta, että ei tee enää mieli mennä niihin karjan syöttöpaikkoihin. Kannatti, sillä ruoka oli hyvää ja maisemat vielä paremmat. Seurasta puhumattakaan. ;D

Linssin läpi

2010-04-14T22:17:00.016+03:00

Ihanaa, kun aurinko alkaa taas paistaa, tuntuu kuin heräisi pitkästä mustasta unesta ja alkaisi olla jälleen osa maailmaa.

Kaikki aina esittelee niiden ihania koteja ja ottaa kauniita kuvia, joten mitä muut edellä niin pöllöt perässä. Muutimme viime kesänä ensimmäisen omaan pankin omistamaan asuntoon, jonka remppasimme lattiasta kattoon. Talo on rakennettu vuonna 1960 ja siitä meillä on muistuttamassa edelleenkin alkuperäiset keittiö ja kylpyhuone. Muutimme myös reippaasti pienempään asuntoon kuin aiemmin, joten tavaraa on tullut karsittua valtavia määriä ja lisää pitäisi vielä pystyä heittämään pois tai myymään. Kämppä on ollut sellaisessa kaaoksessa, että pahimmillaan lattioita ei ole näkynyt, maalitahroja, ruuveja, teippiä, maalitonkkia ynnä muuta tuikitärkeää remppakamaa on ollut joka ikinen pinta peitossa ja vaatteita on saanut kaivaa reippaasti yli puoli vuotta erinäisistä säkeistä ja pahvilaatikoista.

Auringon myötä havahduin kuitenkin siihen, että pahimmat remppa- ja roinakasat ovat vihdoin kuin maagisesti kadonneet ja kämppä alkaa vaikuttamaan kodilta. Halusin siksi kuvata kodistamme niitä kauniita kohtia, jotka lämmittävät mieltäni ja auttavat kestämään viimeisiä pahvilaatikkoja ja keskeneräisiä kohtia. (Ja älköön kukaan mainitko sanaa lista...)

Yksi kaikkein valmeimmista kohdista on makuuhuone, josta ajoittain saa ihan seesteisiäkin kuvia. Vaatekaapin päällä on kuitenkin jemmassa kaksi rullaa ihanaa tapettia, jotka pitäisi saada vielä seinään, kunhan ehtii... Ja sittenhän ei sänkypeitto enää sovi väreihin enkä ole varma tyynyistäkään jne. jne....

Löysin muutama viikko sitten Papagenasta oveen ripustettavan naulakon, joka oli niin herkullinen, että se lähti samantien mukaan. Eihän se tietenkään suostunut olemaan sopivan kokoinen meidän vanhoihin oviimme, mutta onneksi oven yläreunassa on reunus, johon koukut sopivasti jäävät kiinni. Ja naulakko on täyttänyt odotukset yli toiveiden siinä suhteessa, että lattialle lojumaan jääneiden vaatteiden määrä on vähentynyt lähes olemattomiin!!!

Työhuone on ollut niin pitkään aivan hirveä varastokasa, että ei mitään rajaa. Sen jälkeen, kun sain Ikeasta hankittua sivupöydän, johon mahtuu osa harrastekamoistani, on homma alkanut luistaa.

Jopa lapsuudestani mukana kulkenut vanha kastilaatikko pääsi jälleen esille! Saas vaan nähdä, miten pitkään pysyy näin tyhjänä...

Yksi työhuoneen seinistä on muurattu umpeen kirjahyllyillä ja kun hyllyjen päällä on vähän tilaa, sen tietää mitä sille tilalle tapahtuu. Jostain syystä olen kuitenkin alkanut pitää laatikkopinoista. Liekö sitten katsellut niitä liian pitkään remppavaiheessa.

Keittiöstä oli kätevästi ovi kylpyhuoneeseen, niin kuin on myös eteisestä, mutta parin "tilanteen" jälkeen päätimme naulata oven kiinni. Aukkoon saimme tehtyä keittiön puolelle maustehyllyt, joita ei siis alkuperäisessä 60-luvun keittiössä luonnollisesti ollut. Käytettiinköhän silloin edes mitään mausteita suolan ja pippurin lisäksi?

Vielä sokerina pohjalla kuva viimeisimmistä löydöistä! Osuin joku aika sitten sopivasti Eurokankaaseen juuri, kun heille oli saapunut iso kasa kankaita ja näin sitä jälleen innoistui. Keltaraitaisesta kankaasta saattaa tulla vielä verhot työhuoneeseen tai koiralle tyynynpäällinen tai jotain muuta kivaa. Ihanaa, että on vihdoin päässyt jo sisustusvaiheeseen!

Lahjoja ja joulurauhaa

2009-12-25T17:41:00.009+02:00

Tässä nopea esittely tämän joulun lahjoista ennen kuin kinkku kutsuu taas. Tällä kertaa tein hieman pienempiä projekteja, mutta silti meni vähän viime tinkaan ja viimeiset viimeistelyt tein junassa matkalla mökille.

Tässä Miehen siskolle töppöset, malli Melynda Bernardin French Press Felted Slippers (ravelry-linkki). Puikot kokoa 10, kaksinkertainen lanka, jonka nimen jo onnellisesti unohdin... Näitä huovutettiin koneessa yhteensä kolmeen kertaan, eri pesuohjelmilla, kuumuuksilla ja kestoilla. Tuli ihan kivat ja tekisi mieli tehdä itsellekin omat, kun edelliset balleriinatossut ovat jo kuluneet puhki.

Äiteelle pipo talven pakkasia vastaan, malli Tikrun #12 Palmikkomyssy / Side Cable Hat (ravelry-linkki). Lankana 1 kerä Manos del Uruguayn Wool Classicaa, puikot 5,5. Tuli hätä, kun lanka meinasi loppua kesken ja aloitin kavennukset huomattavasti aikaisemmin kuin olisi ollut tarkoitus ja tuli sitten sovellettua vähän enemmän. Mutta hyvä tuli ja tarpeeksi isokin!

Anopillekin pään lämmikettä, malli Anna Brightin Druidess Beret (ravelry-linkki). Lanka Rowanin Felted Tweed ja puikot 3,5. Melkein yksi kerä, toisesta joutui kuitenkin ottamaan vähän, että sai viimeisetkin rivit tehtyä. Jos kerä olisi oikeasti ollut 50 g eikä jotain 42 niin kuin punnitsin, ei olisi tarvinnut kuin sen yhden.

Lopuksi vielä Janelle Mastersin Suzie's Reading Mitts (pdf), joka on ollut tämän syksyn suosikkini; tämä on jo kolmas pari, mitä olen neulonut. Lankana Sandnesin Alpakka, menekki noin 1,5 kerää ja puikot 3,5.

Taitaa olla taas aika ottaa pienet nokoset (ehkä ensin vielä pari vihreää kuulaa ja konvehtia pohjalle), joten oikein rauhallista joulun aikaa kaikille!

Rauhallista joulua!

2009-12-24T15:17:00.004+02:00

Blogissa on vietetty aika hiljaiseloa viime aikoina, mutta "oikeassa" elämässä onkin ollut sitä vilkkaampaa. Kulunut vuosi on sisältänyt sekä todella rankkoja että hienoja asioita ja siksi päivitykset ovatkin jääneet taka-alalle. Toivottavasti ensi vuosi olisi tylsempi, vaikka tällä haavaa näyttää sama meno jatkuvan.

Nyt ehtii kuitenkin rauhoittua muutamaksi päiväksi joulun viettoon. Tässä pari tunnelmakuvaa meitä ympäröivästä idyllistä ja lämpimät joulun toivotukset kaikille!

Niin ja niistä joululahjoista sitten huomenna...

Kurssilla kukkasena

2009-03-08T15:50:00.011+02:00

Vietin tämän viikonlopun Espoon työväenopiston Huopakoru-kurssilla koruja huovutellen. Kurssia veti Tiina Laari ja täytyy sanoa, että hänen kursseillaan on aina kiva olla. Hänen tapansa ohjata ja opettaa on miellyttävä ja hän saa luotua hyvän ja kannustavan ilmapiirin joka porukkaan, jossa olen mukana ollut. Onnistuin kerrankin satsaamaan määrän sijasta laatuun ja sain tehtyä kumpanakin päivänä yhden korun valmiiksi. Tai no ehkä siihen tämän päiväiseen voisi vielä jotain lisätä, mutta ainakin se on kasassa eikä palasina, niin kuin niin moni muu aikaisempi kurssiprojekti... Mustan kukkasen huovutin lauantaina kaveriksi aiemmin huovuttamalleni hameelle. Kukassa on käytetty merinovillaa ja silkkiä ja keskelle on ommeltu pieniä siemenhelmiä. Kukassa on kaksi kerrosta, vaikka sitä kuvasta ei oikein näekään. Ompelin kukan kiinni satiininauhaan ja helminauhaan, jonka tein lasihelmistä ja makeanvedenhelmistä. Koru on epäsymmetrinen; kukka tulee kaula etusivuun ja satiini rusetilla tiukemmin kaulan ympäri ja helminauha löyhemmin. Koru sai tulikasteen heti samana iltana, kun olimme työporukalla ulkona syömässä.Tämän korun huovutin tänään ja siinä on käytetty montaa eri väristä merino- ja suomenlampaanvillaa. Värit onnistuivat aika hyvin, vaikka olivatkin yksikseen melko vahvoja. Siksi laitoinkin useita kerroksia eri värejä limittäin, että sain taitettua pahimman räikeyden pois. Violetissa on esimerkiksi mukana mustaa ja vähän ruskeaa ja vaaleampaa lilaa plus sitten tietenkin kaikkea muutakin keskustassa. Sisälle ajattelin ehkä ommella vielä jotain pieniä helmiä tai sitten laittaa sieltä roikkumaan pieniä heteitä. Täytyy vähän vielä makustella. Kukat oli kova sana tällä kertaa, mutta mieleen jäi kaihertamaan kauheasti sellaiset ihanat huopahelmet, joihin olisi päälle kirjottu kuvioita. Tai lariat-tyyliset kaulakorut, joissa toisessa päässä on upea lamppuhelmi ja toisessa päässä samanlainen huovasta tehty helmi. Onneksi tarvikkeita ei tarvitse ostaa pitkiin aikoihin, kun niitä on tullut hamstrattua hirveitä määriä tässä vuosien mittaan... Niin paitsi niitä lamppuhelmiä!

Audrey ja kumppanit

2009-02-16T14:04:00.008+02:00

Pieni marttakerhomme pääsi sunnuntaina kokeilemaan kankaanpainantaa Katrin opastuksella. Meillä on pyörinyt jo jonkun aikaa hauska "kässäpiiri", jossa kokoonnutaan aika ajoin jonkun kotiin ja joku meistä opettaa toisille osaamansa kässäjutun. Olemme aiemmin mm. värjänneet lankoja Lauran terassilla ja punoneet meillä hopeaketjuja. Eilen kokoonnuimme sitten Katrille kankaanpainantaa varten, töhrytutoriaalin opit tiukasti mielessä... (tai sitten ei, mutta ainakin periaate oli tuttu).

Opettaja oli loistava ja tuloksetkin sen mukaisia! (Ja puhumattakaan niistä tarjoiluista. Kiinnostavinkin kässäjuttu joutuu käymään aika kovaa kamppailua, kun huomiosta kilpailee bataattikeitto ja juuri paistetut munkit.) Mutta tässä siis hienot lappuset, mitkä sain aikaiseksi:

Kuva Audrey Hepburnista, oma sabluuna

Japanilaisvaikuitteinen pöllö, Heidin sabluunasta

Japanilaiskissa, Maijan sabluunasta

Painoin kaikki joskus aikoinaan paloittemilleni pellavapaloille, joista kai oli mukamas tulossa jonkun muotoista tilkkutäkkiä, mutta jotka pääsivät ehdottomasti parempaan käyttöön tässä. Nyt täytyy vielä löytää joku hieno loppusijoitus kohde näille. Pitänee kaivaa ompelukone esiin. Laura painoi aivan mielettömän söpöjä vauvojen bodyjä, toivottavasti ne nähdään vielä hänen blogissaan! Ja etteivät neuleet ihan unohdu, tässä kuva vielä Sylvistä, joka alkaa olla liian iso mukana kuljetettavaksi. Kaveri vie sohvastakin jo melkein puolet ja painaa tonnin sylissä. Vain puoli huppua puuttuu...! Ai niin ja ne kukat. Pöh.

Sylillinen Sylviä

2009-01-19T11:39:00.011+02:00

Tikrun Sylvi se on täälläkin puikoilla, kuten monessa muussakin blogissa. Ihastus oli sen verran kova, että ostin ohjeen jo seuraavana päivänä sen ilmestymisen jälkeen ja vaikka joululahjat olivat tuolloin vielä pahasti kesken, oli pakko lähteä etsimään sopivaa lankaa.

Vietän osan viikosta aina Lahdessa ja samoihin aikoihin jumppaan mennessäni törmäsin aivan mielettömän viehättävään vanhanaikaisen näköiseen lankakauppaan Möysän ostarin lähellä, jonka ikkunassa oli ale-kyltti. Löysin kaupasta Gjestalin Maijaa ja Jannea tarjouksessa ja niitä lähtikin mukaan pari paidallista - ja vähän myöhemmin koetilkun neulottuani yhden Sylvillisen verran.

Neulon siis Sylviä kaksinkertaisella Jannella 5,5:n puikoilla ja jösses kun tulee kivaa! Tästä näyttää tulevan ensimmäinen neule, jota ei tarvitse mitenkään muutella. Tai niin no, ajattelin kyllä tehdä pienen köynnös ja lehti -kiekuran toiseen etukappaleeseen, mutta tuskin niin pienestä tarvitsee mainita... Tällä hetkellä valmiina ovat hihat ja selkä ja vasen etukappale on menossa.

Sylvin selkäpalmikot vaativat sen verran keskittymistä (ja koko kappalekin on aika iso), että "jouduin" aloittamaan toisen neuleen luennoilla tikutettavaksi. Puikoille pääsi Minimalist Cardigan, jota olen jo pitkään katsellut vähän sillä silmällä. Lankana jälleen se Janne, mutta tällä kertaa yksinkertaisena. Mukavan yksitoikkoista posottamista, täydellistä luento- tai telkkarineulottavaa! Kädet ovat taas viime aikoina vähän vihoitelleet, joten olen joutunut pitämään pieniä taukoja neulomisessa. Ärsyttävää!

Pehmeitä paketteja

2008-12-24T16:44:00.012+02:00

Tässä laatikkoja uunista odotellessa ehtiikin laittaa kuvia tänä vuonna valmistuneista joululahjoista. Kuvasin kaikki tietenkin "liian myöhään" eli pimeään aikaan kiireellä ennen paketointia, joten pahoitteluni jo etukäteen. Yläpuolen kuvassa on miehen veljelle ja hänen siipalleen neulomani ompun lämmittimet, joihin ihastuin mm. MadeByMyself-blogissa. Aivan hervoton idea! Neuloin omani muokaten Caseyn ohjetta.

Tämä ylivalottunut kaveri taas on Jatan Zetor-huivi, jonka reunaa modasin pikkaisen suuremmaksi. Neulottu Dropsin Alpacasta, menekki tasan, siis TASAN 3 kerää. Jouduin päättelemään langanpäitä saadakseni lisää lankaa reunan päättelyyn - ikinä ei ole mennyt näin tiukille! Miehen siskolle neuloin ja huovutin laukun, joka jäljittelee törkeästi Noni Designs:in ihanaa Cherry Blossom -laukkua. Olisin oikeasti halunnut ostaa ohjeen ja tehdä sen mukaan, mutta sain ajatuksen jälleen niin myöhään, etten olisi ehtinyt saada ohjetta ajoissa Suomeen. Tai sitten ymmärsin väärin kaikki toimitusjutut. Neuloin laukun Dropsin Eskimosta ja huovutin kukat jälkikäteen käsin. Olisin halunnut ommella laukkuun vielä kunnon kovikkeet ja vuoren, mutta aika vain loppui kesken. Sokerina pohjalla vielä isälle tekemäni hopeinen solmioneula. Äidin korvikset jäivät kuvaamatta, ehtivät jo pakettiin ennen kuvaussessioita. Jostain valokuvausteknisistä syistä neula näyttää kellertävältä päistään, mutta vakuutan sen olevan oikeasti kokonaisuudessaan kirkas. Nyt laatikot huutavatkin jo huomiota, joten aika siirtyä joulun viettoon. Oikein tunnelmallista joulua kaikille!

Korallikypärä

2008-10-26T19:59:00.006+02:00

Kävin alkuviikosta syysloman kunniaksi ostamassa uuden Vogue Knitting -lehden ja ihastuin heti kansikuvassa olevaan myssyyn. En vieläkään ole saanut itsestäni niin paljon irti, että olisin neulonut loppuun jonkun noista kaikista keskeneräisistä paidoista, vaan veri vetää tällaisten nopeiden pikkuprojektien ääreen.

Kyseessä on siis Cathy Carronin Bobbled Tam ja lankana käytin joskus aikoja sitten ihanan värin takia ostamaani Esiton Huopalankaa. Ohjetta oli mielestäni helppo seurata, vaikka lähes joka rivillä tapahtuikin paljon. Alussa vähän jännitin noita pompuloita ja sitä, miten paljon niitä tuli joka väliin, mutta näin jälkeenpäin olen tosi tyytyväinen etten karsinut mitään pois.

Koska lanka oli vähän paksumpi, tein mallikuvion vain neljä kertaa viiden sijasta ja sain koosta 56 itselleni sopivan ilman mitään lisäyksiä. Mies risti myssäkän korallikypäräksi jo sitä puikotellessani ja sellaisena se tullaan näköjään tulevaisuudessa tuntemaan. ;D Yhdennäköisyyshän on aivan huomattava...

Tunnustan olevani isopäinen, mutta tämä on kyllä jo liioittelua...

2008-10-13T18:41:00.007+03:00

Kiireinen syksy sai minut ottamaan viime viikolla hieman omaa lomaa koulusta ja linnoittautumaan päiväksi sohvalle kaiken maailman "laatu"sarjojen ääreen. Lomaanhan kuuluu oleellisesti myös se, että saa tehdä jotain ihanaa, mikä minulla tarkoitti tietenkin jotain mahtavan nopeaa neuleprojektia. Olin jo aiemmin katsellut Ravelryssä Natalie Larsonin Star Crossed Slouchy Beret -ohjetta ja kun kirpparille vietävistä langoista pilkisti joskus muinoin Anttilan arvonnassa voittamani kerä Novitan Ainoa, ei tarvinnut muuta kuin kaivaa puikot esiin ja pistää töpinäksi.

Ohje oli helppo ja noudatin sitä orjallisesti lähes viimeisiin kerroksiin asti. Lanka näytti loppuvan kesken, joten kavensin hieman tiheämpään tahtiin viimeisillä kierroksilla. Minulla on oikeasti aika iso pää, joten oli kiva -taimitensennytottaa- yllätys, että hattu on... no, valtava. Positiivisesti ajateltuna eipähän mene tukka lyttyyn tämän kanssa, mutta saa nähdä tuleeko käytettyä. Luulen, että ainakin pieni riiviömme keksisi sille monta eri käyttötarkoitusta.

Vanhoja projekteja kuvien puutteessa

2008-10-02T11:45:00.004+03:00

En ole viime aikoina ehtinyt kuvaamaan niitä kaikkia keskeneräisiä projekteja, jotka lojuvat olohuoneen pöydällä, nuhjaantuvat kassissa tai pölyttyvät sängyn alla. Näytetään sen sijaan kuva kesällä valmistuneesta huivista. Kyseessä Knittyn Seascape Stole ja lankana ihana Rowan Kidsilk Haze. Neuloin huivin kaverini häihin ja perinteitä kunnioittaen homma meni niin viimeisilleen, että laitoin huivin pingoitukseen edellisenä yönä kahden aikaan. Niin tyypillistä. Huippuhuivi, mutta mies ei vain ollut niin innoissaan sen tavasta jättää jälkensä hänen pikkutakkiinsa pienestäkin kosketuksesta. Eli karvaa irtoaa ja paljon, mutta huivin uskomaton keveys ja ilmavuus kyllä saavat unohtamaan tuollaiset pikkuseikat. Ja kerrankin muuten lanka, joka ei pistele!

Ihmettelyä

2008-09-22T21:27:00.003+03:00

Olen viime aikoina alkanut viimein uskaltaa tehdä muutoksia valmiisiin neuleohjeisiin, mikä on kaltaiselleni "huimapäälle" ollut todellinen hyppy tuntemattomaan. Syynä on lähinnä ollut se, että olen väkisin tahtonut tehdä neuleen jostain ohjeen neuletiheyttä vastaamattomasta langasta, tai että neule on jostain kumman syystä pitänyt muka neuloa ohjeen mukaan palasina. Viimeisimmän päänsäryn on aiheuttanut Phildarin aivan ihana neule, jonka ohje on kuitenkin aivan täysin pässi. Ensinnäkin paita pitäisi neuloa paloissa, myös raglan-hihat ja kaulus, ja ommella kaikki yhteen. Toisekseen jos yhtään ohjetta ymmärrän, siinä puhutaan sileästä neuleesta pääneulepintana, vaikka kuvassa paita on selvästi tehty joko nurjalla tai ainaoikealla (päädyin aikani tihrusteltuani nurjaan). Ärsyttävää. Olin toivonut tämän olevan sellainen nopea rykäisy, jonka tuloksena olisi kiva syysneule, mutta katsotaan nyt, miten tollon käy. Lähdin nyt sitten aikani ihmeteltyä liikkeelle kauluksesta ja yritän soveltaa raglan-lisäyksiä jotenkin sopiviksi, vaikka minulla ei todellakaan ole mitään hajua, miten se ihan oikeasti pitäisi tehdä. Ravelryssä oli onneksi jotain vinkkejä, mutta ei mitään niin konkreettista tyyliin "jaa silmukat aina suhteessa näinjanäinjanäin ja lisää aina näinjanäin silläjasillä kerrosvälistyksellä". Onneksi olen pikku hiljaa "oppinut" (lue: hampaita kiristellen) tässä viimeisen vuoden aikana mukavasti purkamaan epäonnistuneita projekteja ja yrittämään uudelleen. Kuka se sanoi, että neulominen on rentouttava harrastus...

Uusi blogi näki päivänvalon!

2008-01-22T23:22:00.000+02:00

... tai yön pimeyden ottaen huomioon kellonaika. Tässä blogissa haluan jakaa muiden kanssa niitä pieniä riemun hetkiä, joita käsitöiden harrastajat kokevat ja jotka ovat niin tärkeitä ilon pilkkuja arjen pyörteissä. Täällä ei tulla rypistelemään eikä murjottamaan, vaan keskitytään elämän pieniin iloihin!